sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kesäyöppärit

Monesti vanhat kulahtaneet teepparit ja leggingsit ovat saaneet meillä "alennuksen" yöasuiksi, mutta nyt päätimme tytön kanssa, että hankitaan oikein kunnon kesäyöppärit. Itsekkäästi halusin valita toisen setin merkin itse (kuosin sai valita tyttö). Annoin tytön siis valita MiniMintin Maxomorra -yöppärivalikoimasta yhden ja toisen hän sai valita ihan itse kaikista kesäversioista. Ensin tyttö valitsi Maxomorrista kirsikkakuosisen puvun. Sitten selasimme loput. Toiseksi yöppäriksi valikoitui yllättäen myös Maxomorraa. Tyttö siis ohitti Mauri Kunnaksen ja Frugin silmiään räpäyttämättä. Neiti siis pitää oikeasti siitä, mihin olen pukenut häntä jo pitkään.
Maxomorran kirsikkaa. Aamulla tyttö kehui, ettei ollut yhtään kuuma nukkua.
Tytön valinnat kesäyöppäreiksi. Näille hankinnoille oli optio ostolakossa, joten varsinaisesti en edes rikkonut ostolakkoa!? Koko 122/128 on tytölle sopivan reilu yökkäriin. Shortsitkin pysyivät jalassa. Kumppari on ihanan leveä. Kuvassa vasemman puoleinen Sunshine -yöasu näyttää siniseltä, mutta luonnossa se taittaa selkeästi enemmän vihreään eli on väriltään turkoosi.
Millaisia kesäyöppäreitä teillä tullaan näkemään?
Kesä on täällä!

6 kommenttia:

  1. Kesäyöppärit... Miksihän meillä ei ole siirrytty vielä sellaisiin... Äkkiä kaapille! Oletan että viime kesän Po.Pin sini-vihreät kissat ja puna-oranssit kuumailmapallot lyhytlahjehaalarit sopivat vielä kun olivat viime kesänä (tarkoituksella) niin isot. Jaa-ah, täytynee sovittaa :D. Jos ei sovi niin APUA! Mitä tilalle? :D

    Nuo teidän maxomorrat näyttää kivalta mutta ei sellaiselta että haluaisin meille :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tainnut edes Po.Pin yöppärivalikoimaa katsella, kun ihastuin niin näihin Maxomorriin. Näiden yöppärien kangaskin näyttää onneksi hyvältä -ei sellaiselta, mitä muutamassa muussa Maxomorrassa, jotka ovat alkaneet haituuntua (uusi sana) pesuissa.

      Poista
  2. meillä taitaa olla kesät talvet ihan samanlaiset yöppärit :D ja sit jos on tosi kuuma ni ei yökkäreitä ollenkaan.

    Mie olen tässä yirttäny siulle sähköpostia laittaa mutta en saa lähetettyä. tulee viesti takaisin samoin tein. olis kysyttävää, joten voitko laittaa viestin mehtaemanta@luukku.com jos vastaamalla saisin siut kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Mä en osaa nukkua ilman yöppäriä ja tyttö ei ole sellaista edes kokeillut :D

      Laitoin sähkistä :)

      Poista
  3. Minähän vuonna meillä siirrytään oikeisiin yövermeisiin... Ensin nukutaan bodeilla ja sukkiksilla, ettei tulisi yöllä kylmä - ilmastoinnin takia on kesät talvet viileää, eikä miedän mukulat osaa näköjään käyttää peittoa alle kaksivuotiaana... Eevi sentään on jo siirtynyt t-paitoihin ja legginsseihin. Ja onhan meillä yksi yöasu - kerhokaverilta 3-vuotislahjaksi saatu! Se onkin sitten koko ajan käytössä. Pitäis ehkä vähän petrata tässä asiassa:D

    Syytän muuten, Kati, sua täysin tästä hurahduksesta - tai siis heräämisestä - lasten vaatteisiin. Terveisiä vaan Ticketin -40% ale-kassalta;D Ei vaan, pakko kai tässä on tarhapäätöksen myötä alkaa satsata lasten vaatteisiin. En halua, että pihalla istutaan vetimissä, jotka eivät toimi. Enkä halua ostaa ainakaan kaikkea viimeisessä kiireessä täydellä hintaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kans nukuttu pitkissä punteissa ja hihoissa, kun peitto ei kertakaikkiaan pysy päällä. Lisäksi lämmitys toimii tänne ylempään kerrokseen välillä vähän vajavaisesti. Kesällä kyllä lämpöä piisaa, kun ilmanvaihto toimii vajavaisesti :D

      LAstenvaate -hurahdus on mukava tauti. Ja laatua saa todellakin edullisesti, kun vain on tarkkana ja jättää suurimmat hankinnat aleihin. Kyllä se on lapsellekin parasta, että päällä on toimiva vaate. :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...