maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäislomaa ja kellojen vääntelyä

Pääsiäisloma on tarjonnut parastaan ainakin ulkoilun suhteen. Mitä nyt ulkoilureittiin tuli suunnitelman muutos, kun kävelytien pitkä alamäkiosuus oli  muuttunut peilikirkkaaksi jäämäeksi ja ojan puolen lumipenkan miinoituksesta olivat huolehtineet koiruudet. Ulkoilureitti vei siis metsän läpi, pienen matkaa myös ladulla (olen siis laduntalloja, auts) ja järven jäälle, jonne ihan vain "muutama" muukin ulkoilija oli löytänyt reittinsä.
Aaah, ihanan kirkasta! Pilkkijät, hiihtelijät, koiran ulkoiluttajat ja sunnuntaikävelijät sulassa sovussa jäällä.
Nyt, kun valtio verotti ihmisten pääsiäislomasta tunnin (vain palauttaakseen sen syksyllä takaisin), täytyy taas sopeutua uuteen elämänrytmiin. Onneksi on vielä tämä päivä aikaa sopeutua ennen kuin kello herättää ihan oikeasti todella aikaisin aamulla. Vaikka kellojen turhanaikaisen vääntelyn on todettu lisäävän ainakin väsymystä, stressiä, työvireyden laskua ja sydänkohtausriskiä, on sillä ilmeisesti hyötyjäkin. Hyötyihin en ole kyllä itse henkilökohtaisesti törmännyt.
Puille lienee ihan sama, onko kello kolme vai neljä.
Miljöössä, jossa on vanhoja rakennuksia, aika tuntuu pysähtyneen.
Tässä mökissä, ei tosin tällä paikalla Runebergit viettivät kesän 1834. Silloin ei vielä käännelty kelloja kesäaikaan.
Aurinkoista toista pääsiäispäivää!

4 kommenttia:

  1. Meidän kuopus on ollut jo tovin kesäajassa, joten meille kellojen siirto sopi. :) hauskaa vikaa lomapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä meilläkin neiti heräilee edelleen viikonloppuisin ja lomalla kesäajassa, mutta arkena nukkuisi mielellään talviajan mukaan :P Mua ei houkuta yhtään huomenna, kun kello herättää talviajan mukaan jo viideltä. Mulle ei saa puhua mitään ennen kuin kello näyttää 9 kesäaikaa tai pamahtaa.

      Poista
  2. Mä kävin tänään kans talsimassa jäällä kameran kanssa :) Kauniit ilmat on kyllä olleet! Alkaakohan se kevät vähitellen hiipiä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpakkasia luvataan tällekin viikolle. Päivällä kyllä aurinko jo selvästi lämmittää. Eiköhän se tästä hiljalleen mene kevättä kohti.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...