lauantai 2. maaliskuuta 2013

Möller Pikkukalat uivat suuhun

Mekin pääsimme buzzaamaan Möller Omega-3 Pikkukaloja. Tartuin tilaisuuteen innokkaasti, sillä Pikkukalat kuuluvat meidän jokapäiväiseen elämäämme jo muutenkin.

Kiinnostuin omega-3 -rasvahapoista parisen vuotta sitten, kun päiväkodista alkoi tulla lähes päivittäin palautetta siitä, että tyttö hermostuu ja kiukustuu todella helposti. Lisäksi kiukkukohtaukset kestivät niin pitkään, että esimerkiksi ulkoilu saattoi mennä täysin huutamiseen. Rauhoittumisen jälkeen tyttö ei ehtinyt enää leikkiä ulkona ja sisälle meno ruokki täten helposti uutta kiukustumista. Olin kuullut, että omega -rasvahapot voisivat olla avuksi ja meillä testattiinkin puolen kymmentä tuotetta vaihtelevalla menestyksellä ennen kuin Möller Omega-3 Pikkukalat löytyivät jäädäkseen. Sattumaa tai ei, muutama viikko säännöllisen Pikkulojen nauttimisen jälkeen palaute kiukkukohtauksista väheni ja loppui hiljalleen kokonaan. Toki tyttö on edelleen temperamenttinen ja näyttää helposti tunteensa, mutta kiukku ei enää vie mukanaan tuntikausiksi.
Iloiset ja oranssit hedelmältä maistuvat Omega-3 Pikkukalat uivat päivittäin tytön suuhun. Kalat ovat pehmeitä ja purtavia, ne eivät sisällä keinotekoisia väri- tai makeutusaineita, eivätkä säilöntäaineita.
Omega-3- rasvahapot ovat elimistölle välttämättömiä, mutta elimistö ei osaa valmistaa niitä itse. Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä sydämelle, aivoille ja näkökyvylle. Pikkukalat sisältävät lisäksi myös D3-vitamiinia, joka auttaa lihasten ja luuston sekä hampaiden kasvamisessa ja rakentumisessa. D-vitamiini on tärkeä aine myös elimistön vastustuskyvylle. Pikkukalat maistuvat hedelmäiselle ja meillä niiden makuun ei ole kyllästytty, vaikka monet muut vitamiinituotteet ovat jääneet syömättä juuri siitä syystä, että "ne eivät enää maistu hyvältä". Pikkukalat on makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. Lisätietoja Möllerin tuotevalikoimasta löytyy osoitteesta www.moller.fi.
Mölleri Omega-3 Pikkukaloja otetaan kaksi päivässä. Ne sisältävät yhteensä 400 mg omega-3 rasvahappoja, joista DHA 135 mg ja EPA 205 mg. D3-vitamiinia on 10 mikrogrammaa. Pakkaus sisältää 45 Pikkukalaa ja kalat soveltuvat koko perheen käytettäviksi.
Kevätenergiaa on helppo ammentaa Pikkukalapaketista. Meillä neiti tietää, että kaloja saa ottaa 2 päivässä ja on innokkaasti muistuttamassa, jos päivittäinen kala-annos meinaa jäädä ottamatta. Pikkukaloista sormet saattavat jäädä vähän rasvaisiksi, mutta se ei tyttöä häiritse. Buzzauksen innoittamana päätin kokeilla pikkukaloja myös itse, vaikka yleensä Omega -tuotteita käytettyäni olen maistanut kalaöljyiset maut suussani pitkin päivää. Pikkukalojen kohdalla näin ei kuitenkaan käynyt.
Möller Omega-3 Pikkukaloja myydään apteekeissa ja markettien luontaistuotehyllyissä.
Pikkukalat suorastaan uivat suuhun.
Mikä / Kuka on Buzzador?

Buzzadoriksi ryhtynyt henkilö saa profiiliinsa sopivia kampanjakutsuja ja päässee halutessaan testaamaan tuotteita ja kertomaan kokemuksistaan muille. Buzzaaminen on siis tavallaan tuotteiden suosittelua tai suusta suuhun markkinointia. Testaaminen on kivaa ja innostavaa! Haluatko mukaan? Lue lisää täältä.

Voita 24 tuumainen Jopo!

Möller täyttää tänä vuonna huikeat 85 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi on käynnissä suuri kilpailu. Joka toinen viikko arvotaan vintage-kuosinen Jopo-pyörä. Kilpailuun voi osallistua Möllerin omalla kilpailusivulla esimerkiksi kertomalla parhaan Möller -tarinasi.

22 kommenttia:

  1. sillälailla. hyvä postaus!!!meilläkin nuo testissä ja esikko ei tykkää enää. menivät vielä ihan lutevasti paripäivää sitten ja tänään kirjaimellisesti oksenti kun sai suuhunsa.. kuopus vetää hyvällä imulla ihan mitä tahansa mikä on värikästä leegopalikoista-pikkukaloihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon kyllästymisen. Meillä on käynyt monen muun tuotteen kanssa noin, että ensin syödään innolla ja sitten ei mene yökkimättä. Pikkukaloja ollaan käytetty jo pitkään ja ei ole tullut onneksi näiden kohdalla tuota reaktiota.

      Hyvä, että kuopukselle sentään maistuu (kaikki värikäs)!

      Poista
  2. Vau, noita meidänkin täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole ainakaan mitään pahaa sanottavaa näistä!

      Poista
  3. Onpa mielenkiintoista, että rasvahapoista on apua kiukkukohtauksiin! Tosi jännä! Meillä nyt ei tuollaisia ongelmia ole ollut, mutta pitääkin tarkkailla, väheneekö satunnainen uhmakiukkuilu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin reilu pari vuotta sitten Googlettelin asiaa aika paljonkin ja esim. tarkkaavaisuushäiriöihin on omegaa ilmeisesti käytetty hyvällä menestyksellä. Sattumalta löysin viitteitä myös siitä, että raivo- ja kiukkukohtauksiin oli ollut apua. Ilmeisesti ei mitään kovin tieteellistä tutkimusta vielä kuitenkaan asiasta ole, mutta hädässä sitä tarttuu pienimpäänkin oljenkorteen ja uskon, että omega on auttanut meilläkin.

      Poista
    2. Mä olin kuullut yhteydestä. Suuri osa aivoista on rasvaa ja noi auttaa. Meillä oli noita, mut ne on aika kalliita. Nyt pojat vetää eyeq- omega 3 tabletteja. Ostin megapaketin. Pitäis auttaa ihoonkin.

      Poista
    3. Onhan nuo vähän hintavampia, mutta meillä tosiaan nyt ainoa monista kokeiluista, jotka kelpasivat. Olisi kiva saada Pikkukalojakin joku vähän reilumpi "säästöpakkaus". Jonkun sortin omega auttaa ihoonkin. Mun mielestä tytöllä on ollut varsinkin tänä talvena vähemmän kuiva iho kuin esim. vielä pari vuotta sitten. Voi olla, että siihenkin on vaikutusta.

      Poista
  4. Kiva postaus! Mulla on sama aihe jossain vaiheessa tulossa, kunhan saan aikaiseksi. :) Meillä kalat menee hyvin alas toistaiseksi. Minäkään en ollut kuullut tuota rasvahappojen vaikutusta raivareihin, hyvä jos tuntuu auttavan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti mitään hirveän tutkittua tietoa raivareiden ja omegan välillä olekaan (?), mutta googlettamalla löytyi kuitenkin kokemuksia ja viitteitä asiaan. Itse uskon vakaasti, että yhteyttä löytyy ja me ainakin saimme apua.

      Poista
  5. Tämä oli varmaan viides pikkukala kirjoitus jonka luin ja vasta nyt sain suoran vastauksen jo tekstin kautta kysymykseen joka on pyörinyt päässä että... Saako aikuiset myös syödä näitä ( no aika varmasti tiesinkin että toki saa ) ja eka aikuinen kertoi oman maku tuntemuksen näistä. :)
    Kiitos Kati hyvin elävästi esitelty ja omin sanoin kerrottu eikä vain fakta tekstiä laitettu pitkä rimpsu. Tähän mennessä paras pikkukala esittely, koska innosti kommentoimaan ja houkutti myös itseä maistamaan, kokeilemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Pikkukalat on suunnattu koko perheelle, mutta varmaan moni mieltää ne lasten (suositus ilmeisesti yli 3-vuotiaille) tuotteiksi. Omega on kuitenkin hyväksi aikuisellekin, joten jos on aiempia huonoja kokemuksia kalaöljytuotteista niin näitä kannattaa kokeilla.

      Poista
  6. Mä oon myös kuullut juttua tuosta yhteydestä kiukkukohtauksiin. Kiva jos näinkin yksinkertaisesta asiasta on apua! :)
    Ja kun suositus on kuitenkin D-vitamiinia ottaa, niin ihan hyvä yhdistää tarpeellinen kalaöljy sitten siihen. :)
    Meillä maistuu kalat Eeville ja äitille, mutta Annille ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkulat on todella helppo ja vaivaton tapa pitää kiukut loitolla. Meillä oli ennen pikkukaloja ongelma myös D-vitamiinin suhteen, kun pureskeltavat D-vitamiinit eivät maistuneet ja pahan makuisia litkuja en enää ollut saanut pitkään aikaan menemään. Nyt saadaan tosiaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)

      Harmi, ettei Annille maistu kalat. Voihan olla, että jossain kohtaa alkavatkin maittaa.

      Poista
    2. Se on niiiiin epäluuloinen kaiken ruuan suhteen tällä hetkellä. Varmaan ohimenevää, joku VAIHE. ;)

      Poista
    3. Meillä tyttö on todella ennakkolluloinen ja ronkeli kaiken suhteen. Jostakin syystä näitä maistoi aikanaan mielellään. Onneksi! Toivottavasti epäluuloisuus menee teillä ohi. Meillä noin yleisesti ottaen tätä on kestänyt alusta asti.

      Poista
  7. Jaa-ah... Meidän tytön kohdalla kuvittelisin että menee aika piiiiitkään ennen kuin tuollainen uisi suuhun :D. Meillä kun on se akuutti maistamisongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kyllä kans kaikki kokeilut ole aina sujuneet mallikkaasti, mutta Pikkukalojen kohdalla onneksi kaikki sujui vaivattomasti. Tytöstä oli muistaakseni aluksi kivaa, kun kalat olivat liukkaita ja tuntuivat rasvaisilta "limaisilta" :D

      Poista
  8. Jaa niin sitäkin mun piti kysyä että ettei vaan olis uutta Maxomorraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Ihan oikein näit! Eilen tipahti postiluukusta Lastenpuoti Heikunkeikun paketti. Eihän Blogiarvonnoissa (More Memories) voittaminen sentään ollut kiellettyä ostolakon aikana? :D

      Poista
  9. Hyvä kirjoitus, meillä syödään pelkää d- vitamiinia koko perhe, niin ja voishan sitä kokeilla näitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy myöntää, että meillä muut kyllä huolehtivat vitamiineistaan, mutta mä olen tosi huono syömään säännöllisesti edes sitä D-vitamiinia. Mun pitäis varmaan kans harkita ryhdistäytymistä asian suhteen.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...