lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lankalauantai

Hiljainen lauantai. Tosin luulen, että kaupoissa ei ole kovin hiljaista tänään. Siellä taistellaan leivistä, munista ja hamstrataan mämmiä... Onhan syöminen ihmisen tärkein pääelinkeino.

Meillä ei pääsiäistä vietetä mitenkään erityisesti. Ei hiljennytä, eikä edes paastota pitkäperjantaina. Lankalauantain punainen (musta) lankakin taitaa olla hukassa. Pääsiäispäivinä emme laita lammasta, mutta pääsiäismunia syömme ja rairuohon muistanemme kastella. Pääsiäinen merkitsee meille ihanaa lepohetkeä ja arjesta pääsemistä edes hetkeksi. Pääsiäisestä saa luvan alkaa myös kevät. Toppavaatetta ja muuta talvivarustetta tarvitaan ehkä vielä jonkun aikaa, mutta symboloihan rairuohokin itsessään jo kevään heräämistä.

Mukavaa, rauhaisaa ja levollista pääsiäisen aikaa!
Ehtihän se meidänkin ruoho itää, vaikka kylvettiinkin viime tingassa.

6 kommenttia:

  1. Eipä täälläkään pääsiäistä mitenkään erityisesti vietetä. Lapsiakaan kun ei ole. Rentoudutaan ja herkutellaan. :)
    Mukavan leppoisaa pääsiäistä teidänkin perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa rentoutumista ja herkuttelua myös teille pääsiäistunnelmissa :)

      Poista
  2. Meillä ei kylvetty edes rairuohoa (eikä ohraa). Sairastaminen on vienyt kaikki voimat eikä loppua näy... siis voimattomuudelle ainakaan etenkin kun migreeni on vaivannut koko viikon. Askarreltiin me sentään tytön kanssa torstaina munaketju eteiseen (niiden joulukorttien tilalle, kröhöm). Sekin loppui siihen kun 2-vee sanoi että "kiitos, loppu" vaikka mun mielestä olis vähän enemmänkin voinut vaivaa nähdä mutta näillä mennään. Ruohotta mutta munaa sentään ;D.

    Luulin välttyväni jopa suklaamunilta mutta isimies olikin kunnostautunut torstaisella kauppareissullaan ja kotiuttanut muutaman. Lopputulos niistäkin että tyttö ilahtui yllätyksestä (susi? vähän on tuo eläintunnistus hukassa :D) mutta kiljui kun ehdotin suklaan maistamista että se siitä sitten ;).

    Hyvää pääsiäistä joka tapauksessa! Ja nyt meen neulomaan pääsiäisaiheisesti lammassukkia jos pää vaan yhtään antaa lupaa sellaiseen. Että eipä näy lammasta pöydässä mutta sukissa sentäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö se tauti nyt vieläkään helpota?! No jo nyt on kumma tauti!

      Meillä ei viime vuonna itänyt ohra ollenkaan. Mitä lie sieminiä Tiimarista olivat. Tänä vuonna tyydyin normaaleihin rairuohon siemeniin ja ne itivät hienosti. Pääsiäisaskartelut jäivät kyllä melkolailla väliin. Ei kaikkea voi ehtiä ja jaksaa :D

      Hehe, tuo on ihanaa aikaa, kun lapselle ei kelpaa suklaa. Nyt, kun pyytää, niin saa millin kokoisen palasen itselleen... Pöh!

      Meillä ei näy lampaita edes sukissa, mutta villaa nuo sukat sentään näyttävät olevan ;) Hauskaa pääsiäistä (jos nyt jotain hauskuutta pääkivultasi löydät)!

      Poista
  3. Minä sain pariin päivään komeasti rain kyllä kasvamaan mutta koska en ole hortonomi niin se jo kerkesi lakastuakin!
    Joskus ihmettelen miten tuon lapsen olen saanut kasvatettua :D

    Ihania pääsiäispyhiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla muuten lakastui kans rairuoho pari vuotta sitten jo muutama päivä ennen pääsiäistä. Kolme viikkoa kylvöstä pääsiäiseen on tällekin hortonimille vähän turhan haastava aika. Siksi siis tänä vuonna varman päälle eli viime tingassa siemenet multiin, meni syteen tai saveen. :) Lapsen kasvatus on ihan eri mittapuussa rairuohon kanssa. Onhan se kasvien hengissä pitäminen nyt monin verroin vaikeampaa :D

      Ihania pyhiä teille myös! :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...