sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lego Friends Aarteenetsintää Heartlake Cityssä

Ehdin tätä uutuutta jo etsintäkuuluttaa edellisessä postauksessani, kun tuntui, ettei viikolla vielä mikään kauppa ollut ehtinyt asetella kyseistä kirjaa Legohyllyynsä saatika sitten kirjahyllyynsä. Eilen piipahdimme kuitenkin Ideaparkin Prismassa ohimennen ja siellähän niitä etsintäkuulutettuja oli enemmänkin näytillä muiden lastenkirjojen kaverina. Hintaa kirjalla, jonka mukana tulee siis myös 103 Lego-osaa on 19,95 e eli ei mielestäni paha hinta Lego-tuotteesta, joka sisältää myös kokonaisen tarinan.
Värikäs kirja on rakennettu kivasti leikekirjamuotoon. Lyhyet tekstiosuudet ovat sopivia vasta lukemaan oppineellekin. Tosin osa teksteistä on tyyppi/kaunomaisella fontilla, joka osoittautui meidän 5-vuotiaalle vielä vähän haastavaksi.
Meidän 5-vuotias innostui kirjasta välittömästi. Kirja on tosin onneksi jaoteltu lyhyisiin lukuihin, joten lukeminen ja rakennuspuuhat on luontevaa keskeyttää välillä ja kirjasta saa mukavasti vaikka monen illan projektin. Tyttö lukee mielellään kaikki Lego ystävysten puhekuplat itse ja myös muut lyhyemmät tekstinpätkät. Yhdessä selvitimme hankalampien sanojen merkityksiä; Inspiraatio, mysteeri, tuunaaminen, persoonallinen tai muinaisesine eivät kuulu välttämättä jokaisen 5-vuotiaan sanavarastoon tai kokemuspiiriin.
Tyttö lukee ihan itse lyhyemmät tekstinpätkät. Lego-palikoille on kirjan etuosassa oma suljettava "osasto". Itse otin pienille irto-osille rakennusvaiheeseen minigrippussukat säilytyspaikaksi. Legon omat pussit repeävät helposti, eikä niitä saa avaamisen jälkeen suljettua. Pienimmät osat hukkuisivat helposti, jos olisivat irrallaan niille varatussa "osastossa".
Leikekirjamalli toimii kivasti ja mukana on myös vinkkejä rakentamiseen ja rakennettaviin liittyviin asioihin. Itse tarina jää rakentamisen lomassa ehkä vähän rikkonaiseksi, mutta nivoo kuitenkin riittävästi tapahtumia ja rakennelmia yhteen.
Aarteenetsintä on kirjan kohderyhmälle varmasti mielenkiintoinen tarinan aihe. Meillä tyttö ainakin etsi Legosälän seasta heti sormiinsa pienen vaaleanpunaisen jalokiven, joka kuuluu etsittävään aarteeseen. Emme ole vielä saaneet luku-, rakennus- ja leikkimisprojektiamme edes puoleen väliin, mutta tätä äiti-ihmistä ainakin jo kutkuttaa päästä rakentamaan luolaa, josta aarre ilmeisesti löytyy. Tosin pahoin pelkään, ettei tyttö juuri rakentamisessa apua kaipaa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Vaikuttaa tosi kivalta, menee varmasti hankintalistalle meilläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kiva, mutta tänään illalla tuli ongelma eteen. Edelliset tekeleet olisi pitänyt purkaa, että olisi päässyt kirjassa eteenpäin. Neitipä ei todellakaan halunnut purkaa tekeleitään. Me junnataan kirjan alkumetreillä ja leikitään aina vain uudestaan ilmeisesti sitten alkuasetelmaa :D No, riittääpä iloa tästäkin kirjasta pitkäksi aikaa.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...