perjantai 18. tammikuuta 2013

Toipumistuvan kuulumiset ja uusi Molo -mekko

Tänään oli se päivä, että haavan päältä sai viimeinkin irrottaa teipin ja mennä suihkuun kunnolla pesulle. Itse olisin kärtsännyt kamalalta viisi päivää suihkutta. Hiukset olisivat tönöttäneet päässä kuin voipurkissa pyöräytettynä, mutta neiti näytti edelleen ihan freesiltä.

Haavateippi oli juuttunut todella tiukkaan. Tyttö pitkitti ja pitkitti sen poistamista ja keksi milloin mitäkin tekosyytä, ettei tarvitsisi tulla äiti-ihmisen kidutettavaksi. Vakuutin olevani varovainen ja kerroin olevani lähes lastensairaanhoitaja (valkoinen valhe) tai no, hoitoalalla ainakin. Vielä viimehetken viivytykseksi tyttö keksi pyytää särkylääkettä hirveään teippioperaatioon ja lääke tulikin ehkä tarpeeseen, sillä teipin mukana haavasti lähti kunnon rupi irti. Suihku ei kirvellyt etukäteispelosta huolimatta yhtään. Palkinnoksi onnistuneesta operaatiosta tyttö sai laittaa päälleen uuden ihanan Molon Charlet höyhenet -mekon.
Tilasin mekon Lilla Companyn alesta. Tytön lempivaate on ollut viimeaikoina Molon "yksisarvis -paita" ja tämä höyhenmekkokin upposi ihan täysillä. Mekon selkämyksessä on kumppari, joka rypyttää selkämyksen kauniisti. Näyttää vähän siltä, että Småfolk -kausi on kääntymässä nyt Molon puolelle.
Alkuperäissuunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus tänään ulkoilla hissukseen tytön kanssa, mutta päätimme siirtää ulkoilut lauhemmalle huomiselle... satoi tai paistoi.

Hyvää ja ihanaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Ihanaa viikonloppua teillekkin! :)
    Tosiaan ei tuohon pakkaseen tee yhtään mieli lähteä ulkoilemaan. Täällä tuommoiset -23 pakkasta tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tosiaan sinne myös! :)
      Eipä täälläkään lauhtunut koko päivänä edes -20 lämpimämmälle puolelle. Hyrrrrr! Huomenna pitäisi kai olla sitten jo ihan siedettävissä olevat lämpötilat.

      Poista
  2. Ihana asu! Olen tuota vähän kummitytölle himoinnut. :D
    Iiks, onneksi haavateipin irrottaminen on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosi, tosi ihana. Kävin kuolaamassa kevätmallistoa, mutta en raaskinut ainakaan vielä ostaa. Tuo mekko (tunikapituinen mun mielestä) oli hyvässä alessa.

      Onneks haavateippi on nyt irrotettu ja ei tarvi sitäkään jännittää. Musta on ollut ihan outoa, että tuota itsesulavilla tikeillä tikattua haavaa ei ole saanut suihkutella ollenkaan aiemmin.

      Poista
  3. Ihana kuulla, että teillä ollaan "voiton puolella":) Nuo teippien/laastarien irrottamiset on kyllä kurjia hommia. Me ollaan jo isoimman kanssa sovittu, että irrottelee aina itse laastarit ym. kun äiti ei kuitenkaan osaa riittävän varovasti;) Yksi hyvä keino muuten on irrotella ne veden avulla suihkussa/kylvyssä. Lähtevät vähän niin kuin itsestään kun liima hissukseen liukenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kans, että pitäisikö teippi poistaa vasta suihkussa, kun iho ja teippi ovat pehmeitä, mutta sitten pähkäilin, että meneekö teipistä sitten helpommin siihen viikon aikana kertyneet pöpöt haavaan. Todennäköisesti ei, mutta kaikkea sitä tuleekin mietittyä :D Saunaa (ja kylpyä) pitää nyt kuitenkin vielä välttää muutama päivä, että menee kunnolla umpeen.

      Poista
  4. Hyh, haavateipin irrotusoperaatio ei kuulosta kivalta,onneksi meni hyvin! Ja mekko on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks saatiin lääkitys kohdalleen, niin se toimi ainakin rohkaisuna, jos ei muuten :D Mekko on ihana.

      Poista
  5. Jei, hyvä että teipit on irrolteltu ilman suurempia draamoja! :D Ja on nätti mekko! Mä aina ihailen noita Molon sisävaatteita vähän kauempaa - kyllä niin hyvillä hintalapuilla antaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meillä ehkä pientä draamaakin ilmassa, mutta juu, melkein reipas oli tyttö tänäänkin :D Nää muutamat Molon sisävaatteet, jotka tytöllä on, ovat kaikki alesta. Hintalaput ovat kyllä tuoreeltaan aika rumia. Himottaa kyllä tosi moni vaate uudestakin mallistosta, mutta pakko odottaa jotain kunnon alekoodeja. Laadukkaita ne kyllä ovat ja niin omanlaisiaan.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...