lauantai 29. joulukuuta 2012

Aleasian ytimessä

Pointtihan on se, että meillä ei oikeasti ole tarvetta millekään. Jotain perustavanlaatuista päiväkotivaatettahan nyt aina on kiikarissa ja itsellekin peruspaitoja työpaikalla pidettäväksi on aina kiva kiikaroida (ja joskus myös löytää). Toppahousuja vielä etsin tytölle, mutta sain jostain kummallisen päähänpinttymän, että aleprosentin housuilla pitäisi olla vähintään 40. Helpommin sanottu kuin toteutettu ja flunssaisena en shoppaile missään muualla kuin omassa räkäliinoilla vuoratussa tietokonehuoneessani (ok, on se myös isukin ja tytön huone).

Anttilasta shoppailin (juuri flunssan iskiessä) manuaalisesti itselleni pari peruspaitaa. Verhokaupoilla alet eivät ulottuneet niihin kankaisiin, joista olisin ollut kiinnostunut. Ja miksi monitoimi- ja yleiskoneet ovat alessakin kamalan kalliita?

Tyttökin ulotti Alet omiin leikkeihinsä. Hänen kauppansa nimi on Alekauppa, koska siellä on melkein kaikki alessa.
Tytön Alekaupassa melkein kaikki on alessa.
Pikku Minean upeasta alesta meille on matkaamassa pieni paketti täynnä kauniita unia (tytölle pyjama) ja Brumsin velourunelmaa. Meillä yritetään nyt vähintään päiväaikaan opetella pukeutumaan muuhunkin väriin kuin pinkkiin, vaikka se vielä lemppariväri onkin.

Crocsin alesta meille on matkalla parit kenkulit. Yhdet äipälle töihin ja toiset tytölle päiväkotiin talvisisäkengiksi.
Crocs on alettanut vähän väliä, mutta nämä molemmat kengät olivat nyt tosi hyvässä alessa.
MiniQ:n loistavasta alesta on matkalla parikin pakettia meille päin. Eihän sitä nyt voi kerralla huomata kaikkea hienoa, eihän? 
MiniQ:n alesta on matkalla ainakin nämä vaatteet tyttöselle.
Ja saattaapi olla, että meille on tulossa jotain perusvaatetta myös Lindexin alesta. Tarviihan sitä olla jotain Aarrekid -värimaailmaan sopivaa peruspaituliakin kaapissa. Ei me muuten olisi sorruttu.

Tärkein meinasi unohtua (hehe)! Kimperistoresta on tulossa PIPO (ja jotain muutakin) ensi kevääksi. Tosin Kimperin tilauksen tein jo joulun alla Poikien tyyliin -blogin tosi hyvällä alekoodilla. Näyttää siis vähän siltä, että meillä mennään sittenkin edelleen pinkkiin tyyliin... ainakin ulkosalla.

12 kommenttia:

  1. Hupsista! Mukavia hankintoja, etenkin molokidsin ja aarrekidin jutskat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ihan kohtuudessa olen pysynyt kuitenkin... ihan siihenkin nähden, että mitään ei tarvittu :D

      Poista
  2. Oon samaa mieltä et näin aleaikaan prosentit pitää olla vähintään -40% ja mielellään enemmän. Jätin ennen joulua ja nyt -30% huomiotta. Ja kivasti on tarpeellista löytynyt -50%-... aleilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon tulee tytön vaatehankintoja tehtyä kyllä jo tuolla -30% alella. Toppavaatehankinnoissa sitä kuitenkin aina mielellään vähän kyttäisi prosentit vielä alemmas :) Hyviä alevinkkejä otetaan aina ilolla vastaan ;)

      Poista
  3. -30% on taas minusta jo ihan kiva ale, JOS on joku oiiiikein mieleinen juttu. :)

    Meillä on alehankinnat jääneet tuohon toppapuoleen, sisävaatetta en ole löytänyt mistään ihan mieleistä. Taidanpa säästää noihin kevätmallistoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätmallistoja täälläkin jo odotellaan kovasti, vaikka aika hyvin on jo vaatetta kesäänkin hamstrattuna :)

      Itsellä nuo sisävaatehankinnatkin yleensä pyörivät aika pitkää mielessä ja miellyn johonkin tiettyihin juttuun. -30% riittää usein siihen, että hankin tuollaisen mielessä pyörivän jutun. Eihän se muuten jätä rauhaan :D

      Poista
    2. No näin juuri! :)

      Meiltä puuttuu vielä KAIKKI kesävaatteet esikoiselta, kuopuksella pitäisi kaiken järjen mukaan olla veljensä vanhat, mutta kai sitä hänellekin tulee jotain hankittua...

      Poista
    3. Kesään on onneksi vielä matkaa :) Ja mitä noita kevään mallistoja on blogeissa jo vilauteltu, niin kivalta ja värikkäältä näyttää.

      Poista
  4. Blogissani on haaste sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Yritänpä ottaa haasteen mahd. pian vastaan!

      Poista
  5. Meidän aleostokset oli aika lailla pian tai kohta jo käytettävää. Kesävaatteita olen ostanut todella vähän. Osaisipa ennustaa millä lailla tuo lapsi kasvaa niin helpottaisi aleostojakin!
    Välikausivaatteita taitaa tulla aleen myöhemmin, nyt taitaa mennä toppaa enemmänkin? Niitä joitain vielä puuttuu kuten ne tärkeimmät- takki ja housut mutta ehkä sitä kerkeää vielä.

    Ja kerkesin mä jo H&M kevätkuvastostakin tilata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tytön kasvu on ollut aika tasaista, joten vähän olen uskaltanut ennakoida tyylillä "mielummin vähän iso kuin kittana". Kenkiä en uskalla ostaa ennakkoon ollenkaan. Neidin jalka taitaa kasvaa pituutta parhaiten aina talviaikaan ja muu kroppa sitten kesällä :D

      Mä en ole vielä uskaltanut uutta H&M:n kuvastoa edes selailla. Sieltä taidan tilata sitten lähempänä kevättä vasta. Tennareita ja sellaista pientä :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...