perjantai 23. marraskuuta 2012

Perjantai-illan faktat

Perjantai-ilta on viikon paras ilta monestakin syystä. Tässä muutamia faktoja tämän äiti-ihmisen perjantai-illasta ja tulevasta viikonlopusta:

- Herätyskello soittaa seuraavan kerran vasta n. 57 tunnin kuluttua.
- Perjantaina ei tarvitse väkisin yrittää saada unta heti kymmenen pintaan illalla.
- Huomenna on lauantai ja hyppysissä polttelee liput Stand up iltaan.
- Kun on taas viikon itkettänyt muiden lapsia, on kova halu saada oma lapsi pysymään hyvällä tuulella edes seuraavat pari päivää.
- Posti oli tuonut taas pari ihanaa pakettia, joiden sisältöä saa hiplata, ihastella ja valokuvata (surkeita pimeitä kuvia) seuraavia postauksia ajatellen.
- Tänään saavat tontutkin kurkkia meille ihan rauhassa, koska meillä ollaan ihan rauhassa ja stressittömässä olotilassa --->
- Perhosperjantai.
- Glögi
- Pimeyskään ei haittaa, kun pistää silmät kiinni. (Tästä voisi tulla vaikka mottoni tähän syksyyn/talveen).

Kuva on työpaikaltani, jossa tänäkin perjantaina vietin aikaani muun muassa muiden lapsia itkettämällä.


14 kommenttia:

  1. Kivoja faktoja :) Hih, saanko kysyä ootko jollain sairaanhoitoalalla kun itketät lapsia :D?
    Ei oo pakko vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ei ammattini mikään salaisuus ole eli kyllä olen terveydenhoitoalalla ja otan siis mm. verinäytteitä lapsukaisista. Ihan kaikki lapset eivät onneksi itke, huuda, potki tai pure :D On perjantai-ilta silti viikon kohokohta.

      Poista
    2. Hih, jotenkin arvasin :D Karmaisevat lapsuusmuistot :D
      Ihanaa viikonloppua teille :)!

      Poista
  2. Mä voisin lainata tuota mottoa!
    Muistan miten töissä käydessä oli ihanan rento ja huleton olo. Nyt kun on lasten kanssa kotona, ei päivät ihan niin paljon eroa toisistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Motto on ihan vapaasti käytettävissä :D

      Hihi! Eipä se arjen pyörittäminen töissä käydenkään aina niin ruusuista ole. Arki-illat ovat armottoman lyhyitä. Itse en osannut ihan hirveästi nauttia siitä ajasta, kun olin tytön kanssa kotona (vaikka siitä ajasta onkin kyllä paljon hyviä muistoja), mutta se on silti ainutlaatuista aikaa. Lapset ovat vain vähän aikaa pieniä :)

      Poista
  3. Annatko sä sentään niille itketetyille lapsille kiiltokuvia :D. Minusta ei olisi kyllä tuollaiseen työhön mutta hyvä että joku senkin pystyy hoitamaan :D.

    Meillä on viikko joululomaan (viisi viikkoa, ohhoh!) ja ihan tässä meinaa joulustressiä pukata :D. Onneksi mulla on sentään uudet silmälasit niin näyttää kaikki tosi valoisalta tänään. Oikeasti huomasin että ohhoh mullahan on vasemman silmän lisäksi myös oikea eli luulempa etten ole toisella silmälläni niillä vanhoilla laseilla paljon nähnyt :D.

    Hyvää viikonloppua ja kauniita unia :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mieluisan tarran saa valita soittorasiasta ihan itse. Alle vuoden ikäisen tarranvalkkauksessa saa äiti tai isikin auttaa ihan vähän :D

      Älä puhu joulustressistä, kun mä olen vielä onnistunut välttämään sen. Neljä viikkoa vielä ja sitten olisi välipäivät lomailua tytön kanssa...

      Hienoa, että maailma näyttää kirkkaalta uusien lasien läpi. Mä muistan nämä nykyiset lasit vaikeasti totuteltavina. Ikinä ennen ei ole maailma ollut niin vinksallaan niin pitkää aikaa uusien lasien myötä.

      Hyvää viikonloppua ja kauniita unia! Kyllä tässä jo alkaa väsyttääkin.

      Poista
  4. oletko keskussairaalassa töissä:) ? Maisema vois näyttää vähän siltä...

    VastaaPoista
  5. Mukavaa viikonloppua ja toivottavasti itkuja kuuluu ensi kerran maanantaina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin ja tähän asti sujunut ainakin tosi mallikkaasti :)

      Poista
  6. Oi, Sisu aina neuvolassa ihailee noita Pete juttuja, kun sielläkin ikkunassa on;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuha Pete kavereineen on pelastanut monta näytteenottoa :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...