keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Jouluostoksia Stockalta

Huomasin tässä yhtenä päivänä, että Stockmannilla on muutama isompi Lego -setti melko kivassa tarjouksessa (tänään niitä ei enää ainakaan verkkokaupassa näkynyt, joten ovat varmaan jo loppu??). Stockalta bongasin myös Hobitti -lautapelin, jota en ole muualla nähnyt. Isukin ja tytön meneillään olevaan Taru sormusten herrasta -innostukseen liittyen ajattelin siis hankkia pukinkonttiin myös kyseisen pelin.

Vaihdan töistä tullessani bussia usein Stocmannin kohdalla. Ongelmaksi muodostui vain se, että ruuhkabussissa ison Legopakkauksen ja pelin kanssa kulkeminen voisi olla enemmänkin hikeennyttävää touhua...

Päätin siis suunnata Stockmann.comiin. Olin kyllä varma, että postimaksut hikeennyttäisivät ruuhkabussiakin enemmän, mutta vielä mitä. Verkkokaupassa onkin voimassa kamppis, jossa 17.12 asti postimaksut ovat pyöreät 0 euroa ja kotiinkuljetus 10 e. Ei muuta kuin tilausta sisään ja pakettia odottamaan.

Pari päivää myöhemmin paketti olikin jo postissa ja isukki lupasi hakea sen töistä tullessaan.
Stockalta tilattu paketti tuli parissa päivässä ja tuotteet sai tilattua laskulle. Toimituskulut olivat kamppiksen ansiosta 0 e. Pahvilaatikko, jossa tilaus tuli, oli lievästi sanottuna ylimitoitettu, eikä pakettia oltu vyllattu mitenkään. Onneksi tuotteiden laatikot olivat säilyneet kuitenkin ehjinä.
Tänä vuonna olisi tarkoitus olla hankkimatta liikaa krääsää joulupaperin täytteeksi. Joka paikka pursuilee huippuhienoa ja tarpeellista romua jo muutenkin. Luulisin, että tehtävä ei liene turhan vaikea, sillä ovat nämä joululahjahankinnat lähteneet käyntiin sen verran tahmeasti. Tärkeintä joulussa on tämän äiti-ihmisen mielestä syöminen ja läheisten kanssa yhdessä oleminen (ja syöminen), joten turhaan kai näistä hankinnoista on stressiä ottaakaan. Ja sitäpaitsi, tulee se stressi joka tapauksessa.

Onko teillä jo tulevan joulun lahjaostokset ja muut suunnitelmat hyvällä mallilla?

15 kommenttia:

  1. Ajattelin skipata koko joulun ;). Järjestely on ulkoistettu äidilleni, olemme luvanneet vain ilmestyä paikalle. Lahjoja ei luultavasti hankita (paitsi minä saan uudet silmälasit ja aurinkolasit jotka olisivat jo noudettavissa, jaa niin ja mies lukulasit...). Tänään kyllä mietin että olishan se kiva jos tytölle jotain pientä eli taidanpa kääriä hiusharjan pakettiin, ilahduttaa 2-vuotiasta varmaan ihan tarpeeksi.

    Jep ja totuus on sitten kuitenkin se että kuusen alle kertyy kuitenkin yhtä ja toista tarpeetonta ainakin sukulaisten toimesta ja että mun täytyisi muistaa kummilapsia jotenkin (niitä on...ööh...neljä muistaakseni :D). Ja sitten tietysti se joka vuotinen juttu että mies hankkii mulle kuitenkin jotain ylikivaa mistä olen ohimennen tullut maininneeksi ja mulla ei ole mitään sille kun miestä on niin vaikea lahjoa :D.

    VastaaPoista
  2. Hihi! Teille on ainakin hankinnassa sitten tärkeitä lahjoja... ja tosiaan, tärkeintähän on se yhdessä oleminen ja syöminen. Juu, eivät 2-vuotiaat vielä ole kovin vaativia lahjojen suhteen. Ja onneksi meidän 5 veen lahjalistakaan ei ollut päätä huimaavan pitkä. Lähinnä nyt yritän hankkia jotain yhteistä kivaa tekemistä välipäiville, kun lomaillaan silloin tytön kanssa kahdestaan (tuo Legosetti).

    Mä olen muuten meidän perheessä se, jolle on hankalin hankkia lahjoja. Mieluiten hankinkin jotain itse ja pyydän siihen rahoitusta mieheltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkeminen on pääasia :D. Mulla on ollut samat silmälasit kuusi vuotta :O ja nyt yllättäen tulin huomanneeksi että näen niillä aika huonosti :D. Mutta kun tuossa oli odotusaikaa ja vauva-aikaa niin en aiemmin huomannut. Niin ja olenhan mä saanut jo armaalta anopiltani ennakkojoululahjana imurin (jonka sain itse valita) että käytännöllisyys on vuoden sana :D.

      Nyt mun vaan täytyy pitää mies pois lelukaupoista, se onkin tämän homman vaikein osuus.

      Itse ostaen saakin yleensä parhaat lahjat :D.

      Poista
    2. No aika pitkään olet sitten samoilla laseilla pärjännytkin. Itselläni menee lasit vaihtoon noin parin vuoden välein... ja yleensä juuri sattuneesta syystä joulun aikaan.

      Hei, kerro mullekin, miten pidetään mies pois lelukaupasta ja Lego hyllyn luota? :D

      Hieno ennakkojoululahja anopilta! Siisteys ennen kaikkea... ja nythän sitä imuria tarvitaan, kun ne pölypallotkin sitten taas näkee uusilla laseilla.

      Poista
    3. No arvaa meinasinko pudota tuolilta ja oli hiukan epäuskoinen olo kun katsoin että koskas mä viimeksi lasit uusinkaan :D. Tarkoitus ei ollut pitää näin pitkää väliä mutta jotenkin tuo aika oli kulunut.

      Jaa-ah, me asutaan niin syrjässä kaikesta että lelukauppojen välttely on helpompaa, mun täytyy vaan vahtia ettei tule mitään turhia kaupunkireissuja sille ainakaan yksikseen :D.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, pitääkin mennä katsastamaan nuo Legot. Meillä Neiti innostui nyt niistä vähän enemmänin joulukalenterin innoittamana ja toivelistalla on mm. tuo samainen talo.
    Olen enne ollut ennakoiva joululahjojen ostaja, mutta nyt on koko asia vielä täysin miettimättä, huomenna menen katsastamaan yhden outletin, jos vaikka sieltä ne ekat lahjat löytyisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvässä tarjouksessa Legoista oli ainakin tuo meille tullut talo ja ratsastusleiri. Myös City -sarjasta oli jotain tosi hyvässä alessa. Tuo talokin maksoi alle 60 e... Tosin nyt en enää ainakaan taloa enää verkkokaupasta löytänyt, joten mietin, että olisivatko sieltä lopussa.

      Itseäni kans hirvittää, kun yleensä aloitan lahjojen hankkimisen hyvissä ajoin. Tänä vuonna en ole saanut vielä oikein mitään sen suhteen aikaiseksi.

      Poista
  4. Hyvät löydöt! Ihan just eikä melkein teille sopivat. :)
    Mä en hanki kuin miehelle levyn ja kummilapsille jotain.
    Mies huolehtii leluista...tänään oli ostanut Johannekselle Bruderin tukkikärryn kun poika oli taas rauhassa verikokeessa ( pissavaivoja) . Sulle mun pitääkin muuten leuhkia, että Johannes ei inahdakaan verikokeessa, vaan valkkaa rauhassa palkintotarraa! Tänään oli kuulemma alkanut vähän murisemaan kun suoni ei ollut heti löytynyt. Mutta siis ei huutoa, ei riuhtomista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johannes onkin niin reipas poika, että varmasti oli tukkikärrynsä ansainnut. Tarranvalkkaus ja kivojen kuvien katselu ovatkin hyviä harhautuskeinoja verikokeen otossa. Vähän saakin murista, jos suoni ei löydy heti, se on tosi kurjaa! :D Tsemppiä Johannekselle pissavaivojen selvittelyyn!

      Ja teillä varmaan onkin luonnollista, että isä huolehtii poikien leluhankinnoista, kun äitihän voisi vaikka haksahtaa johonkin ei niin äijämäiseen :D

      Poista
  5. Toi Stockan verkkokauppa on mun suosikkeja. Uskaltauduin aikoinaan tilaamaan sieltä heti kun se tuli käyttöön ja on kyllä toiminut hyvin kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mä tykkäsin erityisesti siitä, että tuotteet sai tilata laskulle ilman lisäkustannuksia. Lisäksi olen huomannut, että Stockalla on välillä ihan hyviä tarjouksiakin, vaikka yleisesti sitä pidetään ehkä jollain tasolla ns. hienompana ja kalliimpana kauppana.

      Poista
  6. Onnistuin aamunäppäränä ihmisenä poistamaan Miiman kommentin, kun hyväksyin niitä puhelimeni kautta. Tässä se kuitenkin tulee: :)

    Miima on lisännyt kommentin tekstiisi "Jouluostoksia Stockalta":

    Hmm... no minähän olin päättänyt, että lahjoja en tänä vuonna hanki, kun mennään Vuokattiin jouluksi - että reissu itsessään ja laskettelut sun muut systeemit olis niin kuin lahjaa tarpeeksi... Mutta mä tiedän jo nyt, että kun joulukuun puolelle päästään, niin alkaa se kutina, että josko jotain kuitenkin... Yleensähän olen lahjat hankkinut hyvissä ajoin erinäisiä aleja hyödyntäen, ja silloin tuo kutina on ollut sellaista 'josko vielä jotain pientä' joulun lähestyessä :D Eli summasummarum olen päättänyt olla ostamatta ja tiedän lipeäväni siitä päätöksestä ennen kuin jouluun asti päästään!

    Meille tuli Sylvanian families leluja, ja selvästikin liian vähän, kun niistä taistelee 2v, 4v ja 8v... että niitä sitten vaikka?? Kuulemma talo pitäisi olla... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä vinkistä!
      Hobitti peli näyttää kivalta (:
      Mitenköhän se toimii?

      Poista
    2. Hibitti peli on siis ihan lautapeli ja huomasin, että suositusikä on 10+ eli voi olla vielä vähän vaikea ainakin meidän 5 veelle. Ilmeisesti pelin läpiviemiseen saa varata aikaakin tunnin verran... Kivalta se kuitenkin takakannen perusteella näyttää :)

      Poista
    3. Miima: Ai niin, teillähän on edessä se reissu :) Se on kyllä varmasti paras joululahja, mitä olla ja voi... mutta joo, kyllähän sitä aina vähän jotain pientä varmaan täytyy silti :D

      Noita Sylvanian Families -juttuja on muuten ihan liian harvoin tarjouksessa missään. Meillekin voisi ainakin omasta mielestäni tulla talon pihaan vielä auto, jolla söpöläiset voisivat huristella vaikka retkeilemään. Hihi!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...