perjantai 21. syyskuuta 2012

Happy Horse pääsi vihdoin kotiin

Melkein kaksi viikkoa siinä meni, mutta nyt on paita siellä, missä pitääkin eli tytön päällä. Tilasin siis Ej sikke lej:n Happy Horse paidan (ja Puput Piilosilla -mekon) jo toissa viikonloppuna. Viime viikon keskiviikkona perille löysi mekko ja seuraavana päivänä postissa seikkaillut Happy Horse tunika, jonka siis palautin saman tien. Tänään perille löysi lopulta oikea tuote. Paidalla ei ollut kiire, mutta täytyy myöntää, että olen pikkiriikkisen harmistunut viivytyksestä silti. Harmitus menee kyllä ohi huomiseen mennessä, kunhan saan yhden yön kunnolla nukuttua. Viime yönä unta häiritsi muun muassa mukava syksyinen ukkonen räiskyvine salamoineen ja jytinöineen.

Ej sikke lej Happy Horse tunika tuli viimeinkin perille. Tytöllä on jalassaan Kinderitin velourlegginsit, jotka kotiutuivat hiljattain Pikku Mineasta. Kuvasta huomaa, että meidän 107 cm pitkäkoivelle 116 cm housut eivät ole yhtään liian pitkät.
Sovituskuvat ovat otettu taas suihkun raikkaana.
Alkuillasta ulkoilimme kotipihalla. Aurinko paistoi ihanasti värikkäisiin vaahteran lehtiin.
Tyttö on tällä viikolla halunnut ulkoilla mieluiten Popin välikausihaalarissa. Haalari on siis nyt POP!
Haavat ja koivut ovat saaneet kivan keltaisen värin.
Mukavaa alkanuttu viikonloppua! Itse aion levätä... ja levätä.

5 kommenttia:

  1. Oho, seikkailevat hepat sentään! Söpö on paita ja mukava, että se viimein kotiutui!
    Palautin gina tricot tilaukseni kuukausi sitten. Onneksi säilytin postin kuitin vastoin tapojani: seurantakoodin mukaan paketti on luovutettu vastaanottajalle, mutta se on kadonnut! Onneksi mitätöivät laskun!
    Tarkkana saa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt ihan fiiliksissä noista lapsekkaista kuvioista. Välillä kyllä mietin, että pitäisikö 5-vuotias pukea jo vähän hillitymmin :D Tyttö kyllä tykkää ja toisaalta, onhan meillä sitten vastapainoksi Pompia ja muuta "pikkuvanhaakin".

      Kannattaa kyllä aina säilytellä kuitit ja tositteet palautuksista. Itse olen joutunut viime vuosina palauttamaan onneksi tosi harvoin ja nytkin palautin vain sen takia, että lähetettiin väärä tuote... En ole muuten koskaan tilannut Gina tricotin vaatteita. Täällä on liikkeitä niin tiuhassa, että olen aina saanut napattua perustricotit mukaan matkan varrelta. :)

      Poista
    2. Minusta tuo printti sopii mainiosti 5veellekin! Olen huomannut itse pukevani Johannesta "isompien poikien" juttuihin, mutta se johtuu varmaan siitä, että se nyt on mun isoin poika ja jotenkin haluaa sitä korostaa, tai poika tuntuu isommalta nkuin onkaan kun on kaksi pienenpääkin tms.
      Meiltä kiinan trikoon kaikki liikkeet ovat harmittavan kaukana: lähin reilun 100km päässä!

      Poista
  2. Hyvä että viimein löysi perille, noi harmittaa kyllä, jos kestää ja kestää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli itselle vähän syyllinen olo, kun oikea tuote lähetettiin vasta sitten, kun olin ensin palauttanut väärän tuotteen ja se oli päässyt perille. Ihan kuin olisi ollut mun vika, että sain väärän tuotteen. Vaikka toisaalta toki ymmärrän kaupan riskin, jos en olisikaan ollut rehellinen asiakas... No, mutta nyt näin ja tänään ei enää ole harmittanut. Ihana paita ja piste :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...