maanantai 7. toukokuuta 2012

Ostolakkolaisen ostospostaus (huoh!)

Ei tunnu ostolakko pitävän, vaikka kuinka yritän selittää itselleni, että tytöllä on jo kaikkea tarpeeksi. Tosin pari trikoomekkoa vielä kesäksi mahtuisi kaappiin ja samoin T-paitoja, kesähuppari... Itsellekin täytyisi kesäksi jotain hankkia, mutta tämän kropan vaatettaminen on paljon haastavampaa (sekä tylsempää ja masentavampaa) kuin tytön vaatettaminen.

Astuin viimeinkin tälle vuosikymmenelle ja ostin tytölle Villervallaa. Juu, juu, ihan totta. Meillä ei ole vielä koskaan aikaisemmin ollut mitään Villervallan vaatetta. Pyörittelin tähtimekkoa jo Lapsimessuilla, mutta jätin asian vielä hautumaan. Tänään paketti kuitenkin sitten saapui; tähtimekko ja peruspinkki T-paita. Lisää tähtiä siis meidän pikku tähdelle.

Viimeinkin meillä on Villervallaa! Jee!
Crocsin tilaus menikin sitten ihan överiksi. Viime kesänä tyttö pärjäsi yksillä Crocseilla. Miksi niitä tänä kesänä tarvitaan kolmet? No, koska ne ovat niin ihania! Tyttö haluaa tosin viedä yhdet päiväkotiin sisäkengiksi, joten annettakoon ahneus anteeksi.

Takana oikealla olevat crocsit vaihtavat auringossa värinsä violeteiksi. Nam!
Pelkät mekot eivät riitä. Joskus tulee tilanne, että tarvitaan myös housuja... jopa kesällä. Siksi kävin nappaamassa (tällä kertaa ihan manuaalisesti) Name it:in liikkeestä parit farkkulegginsit. Farkkuleggarit myydään kätevästi 2 kpl:n setissä. Toisaalta olisin kyllä mieluusti ottanut molemmat vaaleina, jos olisin saanut valita.

Farkkulegginsit Name it.
Kaikista eniten tyttö innostui kuitenkin, kun sai itselleen Lego Friends T-paidan. Ja sen värikin yllätti. Pinkeistä olivat koot lopussa, joten "tyydyin" sitten violettiin väriin. Toisaalta, sopiihan se sitten hyvin uusien aurinko-Crocsien kanssa.

Lego Friends T-paita lienee tytön tämän kesän paitasuosikki.
Ei me varmaan sitten muuta olla tähän hätään törsätty. Ehkä?

4 kommenttia:

  1. Kaikki on ihania! Minäkin olen vilkuillut noita väriä vaihtavia Crocseja, mielestäni siellä oli joku kelta-vihreä vaihtoehto :D Mutta en kyllä normihinnalla hanki mitään sieltä - katotaan sitten kun täyttävät outletia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tilaisn ensin nuo väriä vaihtavat (ja muutaman kenkäkorun) muistaakseni jollain Riikan blogin alekoodisysteemillä. Sain sitten 20% alekoodin tilaukseni johdosta, jolla sitten tilasin nuo muut. Satuin tilaamaan sitten vielä vapputarjouksen aikaan, jolloin sain postikulutkin pois hinnasta... eli täyttä hintaa en itsekään mistään maksanut. Oli siellä hienot keltavihreät muistaakseni ainakin. Aika huonosti vain oli kokoja ja jotain värejä loppuunmyytykin. Taitavat olla aika suosittuja uutuuksia.

      Poista
  2. Meidän neiti on intohimoinen friends-fani ja tuo t-paita on ihan huippu! Mistä löysit sen? Löysin blogiisi ekaa kertaa ja liityin samala lukijaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! :) Paita on Jesper Juniorista ja lienee siis ihan uusinta uutta Legowearilla, koska en ollut aiemmin itsekään niitä vielä missään muualla nähnyt.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...