lauantai 12. toukokuuta 2012

Alekuponki -niitäkin vielä on

Yleensä en lue juurikaan lehtiä (paitsi aikakausilehtiä), mutta nyt meille oli keittiön pöydälle mummon jäljiltä jäänyt torstainen lehti liitteineen. Mummo haki tytön päiväkodista torstaina ja oli tämän kanssa koko illan, kun isukki oli Ruotsissa työreissussa ja itse olin iltavuorossa. Selasin lehteä pikaisesti eilen (mitä niitä vanhoja juttuja sen tarkemmin lukemaan) ja bongasin ihan oikean, leikattavan alekupongin Kuopukseen. Luulin, että tällä vuosikymmenellä alekupongit olisivat jo vaihtuneet alekoodeihin, mutta toisin kävi. Sakset oli kaivettava esille. Tiesin heti, mitä tytölle -30% alekupongilla hankkisin. Sitä jotain olen kuolannut jo pitkään; Geggamojan vaaleanpunaraitainen Zipsweater. Koko on 110/116 ja oli muuten viimeinen sitä kokoa. Mukaan tarttui myös Geggamojan raitasukkia. Nyt on tytöllä raitaa sävysävyyn käytettäväksi aiemmin hankittujen Geggamojan iki-ihanien tennareiden kanssa.

Lindexin alerekistä tarttui mukaan ihanan pehmeät legginssit koossa 116 cm ja hintaa alle 5 e. Seppälästä tarttui mukaan vaaleanpunainen jätskitötterö T-paita. Tyttö tykästyi heti vaatteisiinsa, erityisesti jätskipaitaan ja Zipsweateriin.

Legginssit Lindex, T-paita Seppälä, pusakka ja sukat Geggamojaa Kuopuksesta.

6 kommenttia:

  1. No ihan mahtavia löytöjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin :) T-paita on kyllä aika heppoisen oloista kangasta, että saas nähdä, millaiseksi menee pesussa.

      Poista
  2. Moikka, kivoja löytöjä olet tehnyt. Itse pyörähdin tänään lastenvateliikkeen kirppiksellä. Muutama kiva löytö meillekkin eksyi. Lindexin alerekistä en sitten minä löytänyt mitään mutta seppälän kyllä. Kiva löytää :) -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytöjä on aina kiva tehdä :)Lindexiltä olisi löytynyt paljon uusia kesämekkojakin, mutta ne löydöt saa tehdä joku muu. Seppälästä en ole löytänyt viimeaikoina oikein mitään, vaikka parisen vuotta sitten tein siellä todella paljon ostoksia. Alerekkejä on oikein kiva lerata ja monesti kyllä mukaan tarttuu kaikkea pientä mukavaa.

      Poista
  3. Mistä lehdestä olet kupongin löytänyt??kuopukseen siis??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstain Morossa oli paljon kuponkeja ja joukossa siis myös Kuopuksen alekuponki -30% yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta, voimassa kuun loppuun.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...