Ella ja kaverit teatterissa

Me olemme nyt kunnostautuneet kulttuurin saralla ja innostuneena kävimme tytön kanssa jo toista kertaa teatterissa tänä syksynä. Meidän kuukauden takaisesta teatterireissusta voi lukea täältä. Tällä kertaa kelpuutimme myös mummon mukaan ja suuntasimme katsomaan Tampereen Komediateatteriin  Ella ja kaverit teatterissa -näytelmää, joka on Suomen teatteriopiston tuotantoa ja näyttelijät ovat näyttelijäntyön jatkolinjalaisia.

Kuva lainattu: http://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/ella-ja-kaverit-teatterissa

Olemme tytön kanssa lukeneet useamman Timo Parvelan Ella -sarjan kirjoista ja näytelmässä olikin paljon tuttuja kohtauksia erityisesti sarjan toisesta kirjasta. Itselläni ei ollut näytelmän suhteen mitään ennakko-odotuksia, mutta yllätyin todella positiivisesti. Näytelmä oli hauska, todella vauhdikas ja viihdyttävä myös aikuisen näkökulmasta katsottuna. Näyttelijät olivat oikeasti paneutuneet rooleihinsa ja hahmot heräsivät henkiin persoonallisuuksineen ihan uudessa valossa. Näytelmän suositusikä on 3+ ja olin yllättynyt, miten hienosti katsomon pienimmätkin jaksoivat seurata ja tapittaa lavan tapahtumasumaa.

Tästä eteenpäin postaus sisältää pientä spoilausta Ellan ja kavereiden toilailuista. Älä siis jatka lukemista, jos tarkoitus on mennä kyseistä esitystä katsomaan...

Ella, joka on kirjasarjan kertoja, toimii myös näytelmässä kertojana. Näyttämön laidalla on "laite", jolla Ella (tai katsomosta joku pikkukatsoja) pysäyttää välillä näytelmän tapahtumat. Laitteella voi myös kelata tapahtumia kulkemaan vaikka takaperin pikakelauksella tai hiljentää kaverilaumasta lähtevää älämölöä... Vauhtia ja hullutuksia ei siis tästä näytelmästä puutu. Itse nauroin eniten esityksen kohdalle, jossa Ellan luokka matkusti junalla Tampereelle teatteriin katsomaan Punahilkka -näytelmää. Kuten arvata saattaa, junamatkasta ei puutu jännitystä eikä toilailuja. Ihan parasta on näytteijöiden paneutuminen ylivilkkaiden ja yliuteliaiden touhumaakareiden rooleihin. Omat kikatusrefleksini alkoivat toimia viimeistään siinä kohdassa, jossa Pate jäi päästään kiinni junan penkkiin. Niin, tai siinä, kun Pate könyää kesken Punahilkkanäytelmän lavalle ja varastaa koko shown... tai oikeastaan jo siinä, kun Samppa alkaa pillittää ensimmäisen kerran tai vastaavasti Pukari uhoamaan. Tiinan enkelinsiivet ovat myös ihan mahtavat -ja tiesittekö, että joulukuvaelma voi olla oikeasti vauhdikas ja humoristinen, kunhan vain Ella ja kaverit ovat vauhdissa.

Kuva lainattu: https://www.facebook.com/tampereenkomediateatteri

Reiluun tuntiin Ellaa ja kavereita mahtuu väliaikoineen aivan mahdottomasti tapahtumia, naurua ja elämyksiä. Jos haluaa yllättyä iloisesti ja saada hymyn korviin saakka pitkäksi aikaa, niin en voi muuta kuin suositella. Viisi tähteä!

Mitähän näytelmää sitä seuraavaksi menisi katsomaan neidin kanssa?

Teatteria lapsille

Eikä mitä tahansa teatteria, vaan laadukasta teatteria ihan oikeiden ammattilaisten voimin ihan oikeasssa teatterissa. Kävimme siis eilen tytön kanssa katsomassa Pekka Töpöhännän Tampereen Työväen Teatterissa. Näytelmän suositusikäraja on 6-vuotiaista ylöspäin. Tarina itsessään sopii varmasti myös pienemmillekin, mutta valaistusta ja musiikkia on käytetty paikoin melko voimakkaasti tehokeinoina, joten kovin säikyn lapsen kanssa en teatteriin Töpöhäntää lähtisi katsomaan. Kun Kaisu Hulina taustatanssijoineen hyppäsi valotehostepuvut päällä pimeälle lavalle, meidän 7 vee tarrasi käteeni -varmasti vain varmistaakseen, etten lähde mihinkään. Mieletön show! Myös heti näytelmän alussa oli sellainen discomeininki päällä, että ainakin yksi lapsi katsomossa sai itkuhepulit heti alkuunsa. Tyttö myös kuiskasi korvaani jossain vaiheessa, että tässä lauletaan ihan liikaa. Omasta mielestäni laulua ja musiikkia sekä valotehosteita oli käytetty kerronnassa kivana lisänä. Myös loppulauluna ollut Pekka Töpöhäntä -biisi jäi mukavasti soimaan päähän ja lopulta neitikin jo sanoi, että parasta näytelmässä olivat laulut.

Väliajalla neiti ehti (vakavana) tutkia näytelmän esitelehtistä.

Näytelmä oli yllättävän viihdyttävä myös aikuisen näkökulmasta. Itse nautin erityisesti jälkimmäisen puoliajan kerrontatyylistä ja tekniikoista. Tarina oli kirjoista ennestään tuttu ja ilkeä kiusaaja-Monni oli juuri sellainen kujakolli kuin odottaa saattoi. Näytelmän naurettavimmat hahmot olivat Monnin sanoja koomisesti toistelevat Pilli ja Pulla sekä muut Monnin jengin kujakissat, jotka kuvastavat hyvin sitä oikean elämän kiusaamiseen helposti mukaan lähtevää -ei ehkä niin suurella älyllä varustettua porukkaa. Onneksi Pekalla oli myös puolustajansa ja Monnin juonitteluilla aina lyhyet, omaan nilkaan osuvat jäljet.

Lopulta Monnikin kuitenkin joutui myöntämään, että Pekka onkin ihan hyvä ja reilu tyyppi lyhyine häntineen. Saattoihan olla, että Monninkin häntäkarvat vähän kärventyivät tosi paikan edessä...  

Teatterin jälkeen odoteltiin isukkia hakemaan meidät kotiin. "Äiti, mulla soi se Pekka Töpöhäntä laulu päässä!"

Nyt täällä mietitään, että mitä näytelmää mentäisiin seuraavaksi katsomaan. Meillähän neiti ei ole suostunut elokuviin lähtemään vieläkään, mutta teatterielämykset ovat kyllä uponneet ihan täysillä. Mites teillä?

Mukavaa sunnuntaita!