maanantai 6. heinäkuuta 2015

Päivä Viikinsaaressa -ja kenkäalevinkki

Paljasjalkaisena Tamperelaisena hävettää tunnustaa, että olen käynyt Viikinsaaressa ennen viime torstaista retkeämme vain kerran aiemmin ja siitäkin on jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Viikinsaari on ennen kaikkea mukava kesäinen ajanviettopaikka ihan kaiken ikäisille. Saaressa on uimarannat, grillauspaikkoja, ravintolapalvelut, kioski, leikkipuisto, kesäteatteri, tanssilava, luontopolku ja muun muassa mahdollisuus pelata esimerkiksi minigolfia. Laivamatka Laukontorilta Viikinsaareen kestää vain parikymmentä minuuttia.
Laiva lähestymässä viikinsaarta. Tässä laivalastissa tuli myös Teatteri Viikinsaaren näyttelijäkaartia. Tuttuja naamoja olivat ainakin Hannele Lauri, Mia Ehrnrooth ja Sani.
Kaunis hellepäivä houkutteli Viikinsaareen muutaman muunkin kesäihmisen meidän lisäksemme. Päivätanssien ansiosta liikkeellä oli myös paljon vähän vanhempaa väkeä tanssikenkineen. Laivakuljetukset lähtevät Viikinsaareen päin tasatunnein ja saaresta takaisin puolelta. Me lähdimme liikkeelle jo aamupäivästä ja tyttö olikin lutraamassa Pyhäjärvessä jo ennen kuin moni ehti vielä paikanpäällekään.
Hetkeä myöhemmin ei rannalla paljon kuvia oteltu ilman, että kuvassa pyöri kymmenen muutakin lapsukaista.
Osa saaresta on luonnontilassa ja saaren ympäri kulkeekin luontopolku, joka on nimetty Lemmenpoluksi. Kilometrin polku oli äkkiä kierretty ja sitten palasimme takaisin rantatouhuihin. Uskalsi tyttö heittää lopulta talviturkkinsakin menemään, vaikka veden lämpötila tuskin oli 17-18 astetta enempää. Itse en uskaltanut edes varpaitani vielä tuolloin kastella. Aurinkorasvauksestakin muitimme huolehtia muuten ihan kiitettävästi, mutta oma dekolteeni jäi ilmeisesti rasvaamatta. Saatiinnhan se lievä palovammakin siis aikaiseksi tällä reissulla.

Tarkoitus oli pärjätä retki pelkillä juotavilla (mehu, vesi) eväillä ja suunnata retken jälkeen syömään kaupungille. Kuinka ollakaan, ajantaju katosi ja myöhästyimme siitä laivasta, jolla alunperin piti palata. Tunnin ylimääräinen odottelu toki kasvatti kivasti tytön ruokahalua eli siinä mielessä ei valittamista.

Itseäni yllätti kovasti, että Viikinsaari on nykyisin näinkin suosittu ajanviettopaikka. Väkeä oli kuin markkinoilla konsanaan. Jos tykkää vilskeestä ja säpinästä, niin Viikinsaari on juuri oikea retkeilypaikka. Itse kaipaisin ehkä enemmän omaa rauhaa puuhilleni, jos tulisin piknikille tai grillaamaan, mutta uima- ja ajanviettotouhuihin sopii meillekin. Ensi kesänä taas uudestaan!
Päivän asuna työllä oli Molo Kidsin Dalmatialaismekko ja saman merkin mustat Caprit sekä saman merkin päähän tänä kesänä kasvanut lippis. Arskat: Reima.
Loppuun vielä alevinkkiä lastenkenkiin. Jos kengät syksyksi ovat vielä hankkimatta, niin Lekmerillä on vielä tänään kaikista kengistä 30-50 % ale*. Ne kengät, joita meille katselin, kokoja oli vielä ihan hyvin jäljellä. Esimerkiksi Converseja on tarjolla hyvillä prosenteilla. Samoin Crocseja ja Vikingejä.
(Mainoslinkkejä)
Kuvat: Lekmer

Ihan loppuun vielä muistutan Tefalin kanssa yhteistyössä järjestetystä, käynnissä olevasta arvonnasta, joka löytyy siis täältä. Kaikki mukaan!
Ps. Indiedays ja Indiedays Inspiration blogeissa tehdään tällä hetkellä lukijatutkimusta, jossa kartoitetaan lukijakunnan rakennetta, mielenkiinnon kohteita ja suhtautumista blogien kaupallisiin yhteistöihin. Tutkimuslomakkeeseen vastaaminen kestää vain noin 5 minuuttia ja mahdollisuus on samalla osallistua myös arvontaan, jossa palkintona on 3 kpl 100 euron lahjakortteja sekä 30 kauneustuotepakettia. Lomakkeeseen pääset vastaamaan tästä linkistä.

8 kommenttia:

  1. Mä alan toistamaan itseäni, mutta ihana retki teillä taas ollut! :)
    Ja hei. Se tunkee sitä kyselykaavaketta ihan itsestään tuohon tekstin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja musta tuntuu, että mä toistan itseäni näillä retkijutuilla :D Tällä viikolla ei ole tarkoitus niin paljon enää olla liikenteessä. Ohjelmassa on lähinnä oleilua ja yritän kerätä voimia ensi viikolla alkavaan työrumbaan. Alkaa siis ihan selvästi olla lomanloppumisstressiä ilmassa :/

      Huomasin kans, että kyselykaavaketta pukkaa :/ Pääsiskö siitä eroon, kun siihen vastais? ;)

      Poista
    2. Juu ja rastia klikkaamalla.
      Koitahan nyt vielä rentoutua vähän ennen töitä.

      Poista
  2. Kivalta kuulostaa. :)
    Niin ja ihana uus banneri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuretket lähelle on mun mielestäni niitä parhaita :)

      Kiitos! Edellinen banneri ehti olla vasta vähän aikaa, mutta alkoi olla jos sen verran helteistä, että se alkoi tuntua taakse jääneeltä elämältä :D

      Poista
  3. Olipa hauskan oloinen paikka retkeillä. Matka ei olisi mahdoton meillekään joskaan ei ihan nurkan takana. Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten. Hauska näitä juttuja on lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva paikka, joskin aurinkoisella säällä omaan makuuni vähän turhan suosittukin paikka :) Kiva, jos olet viihtynyt postausteni parissa!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...