sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Perinneretkellä arboretumissa

Viikko sitten tuli tehtyä jo pienoiseksi perinteeksikin muodostunut alkukesän retki Hatanpään arboretumiin. Kohdille sattui nätti, vaikkakin tuulinen iltapäivä, joten ei muuta kuin menoksi. Tyttö nappasi mukaan pähkinöitä oraville ja haaveissa oli myös nähdä sorsapienokaisia. Retki oli suunnitteilla alunperin jo aiemmin, mutta Suomen lupaava suvi ruiskaisi kunnon vesisuihkun päälle ja retkeä oli siirrettävä.
Nurmikolla tepasteli vain yksi sorsapoikue. Missä muut?
Aiempina alkukesinä sorsapoikueita on tepastellut paikalla useampiakin, mutta nyt liikkeellä oli vain yksi poikue. Totesimme, että oravillakin on todennäköisesti tällä hetkellä vauvat pesässään, koska tuuheita kurrenhäntiäkin oli liikkeellä vain yksi.

Kartanon pihan kukkaloistoa.
Kukkaloistoa arboretum sen sijaan tarjosi kivasti, vaikka ruusuthan toki kukkivat vasta myöhemmin. Kukkien kuvailuun en tosin voinut keskittyä sen enempää, koska neidillä oli mieletön kiire etsiä oravia ympäri puistoa.
"Missä ne oravat oikein luuraa?"
Hatanpään arboretum on ihana paikka käväistä, ulkoilla ja retkeillä. Sen on toki huomannut moni muukin, koska parkkipaikka on varsinkin kauniina kesäpäivinä tupaten täynnä ja ihmisiä käyskentelee puistossa siellä täällä. Veden äärellä on kuumana kesäpäivänäkin mukavaa ja lapset nauttivat lintujen ja oravien läsnäolosta.



Eväitä emme tällä kertaa ottaneet mukaan pikku retkellemme vaan suunnitelmissa oli käydä kaupungilla syömässä. Kesemmällä on suunnitelmissa taas uusi reissu piknik -hengessä, kun tämä äippäkin alkaa tarjeta ilman villapaitaa.
"Mitäs toljotat siinä?"
Retken kohokohta oli, kun se ainokainen kurre viimein löytyi ja osoittautui vielä jonkin verran nälkäiseksikin. Paikalle pelmahti tosin myös lauma puluja pähkinän jämiä kärkkymään. Oravaressu säikkyi puluja, mutta sinnitteli aina rohkeasti takaisin paikalle hetken puiden suojissa piiloteltuaan.
Tällainen retki tällä kertaa! Joko teillä on ehditty katsastaa ne kesän suosikkiretkeilykohteet?

12 kommenttia:

  1. Kivanoloinen paikka tuo Arboretum :) Joskus Tampereen reisulla on ollut tarkoituksena käydä siellä, mutta aina se on jäänyt tunnetumpien kohteiden jalkoihin. Ehkä joku kesä pääsemme sinne saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos etsii mukavaa paikkaa syödä eväitä ja viettää kaunista kesäpäivää, niin arboretum on siihen juuri oikea paikka suht lähellä keskustaa :) Totta on kyllä se, että yleensä rauhalliseen oleskeluun ei ole aikaa, jos ollaan vain päiväseltään käymässä esimerkiksi Särkänniemessä tms.

      Poista
  2. Teillä on ollut mukava retki. Hyviä kuviakin olet napsinut. :)
    Me mennään kesällä käymään Kiteen eläinpuistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavata oli ja saatiin samalla raitista ilmaa :)

      Kiteen eläinpuistosta en ole ikinä kuullutkaan. Täytyypä Googletella :) Meillä on tänä kesänä vain reilu viikko yhteistä lomaa, joka on jo niin buukattu, ettei uusia kohteita voi listalle enää ottaa, mutta täytyy pistää Kitee korvan taakse :)

      Poista
    2. Suosittelen tutustumaan. Itse tykkään kun eläimet ovat luonnollisessa elinympäristössä metsän siimeksessä siellä. Kaiken lisäksi upeat maisematkin.
      Mehän käytiin miehen kanssa pari vuotta takaperin tuolla viimeeksi ja nyt haluan jo uudestaan. Yhteensä olen käynyt siellä kolme kertaa.
      Tuolta voit lukea lisää siitä reissusta http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2013/07/retki-kiteen-elainpuistoon.html :)

      Poista
    3. Jäin ihan miettimään, että koskahan aloitin sun blogin seuraamisen? Hämärästi tuon muistan kyllä, mutten varmaan hahmottanut, että se on niin idässä :D

      Me ollaan kyllä ajelemassa kohti itää reippaan parin viikon päästä, mutta ihan noin itään ei ollut tarkoitus mennä. Etsitään kyllä jotain käyntikohdetta loman ratoksi :)

      Poista
    4. Imatralla ois Angry Birds puisto. Taitaa vaan liian idässä olla sekin...
      Lappeenrannan kesäkohde on tietenkin hiekkalinna. :)

      Poista
    5. Oon yrittänyt etsiä jotain kivaa Savonlinnasta tai lähettyviltä. Toissa kesänähän katsastettiin jo Olavinlinna ja syötiin lörtsyjä torilla. Punkaharjulla olis kesämaa, mutta siellä menis koko päivä ja tarkoitus olisi vain sellainen pikku päiväretki tehdä. Täytyy jatkaa Googlettelua.
      Kiitos vinkeistä! Hiekkalinna olis kyllä kiva nähdä joskus!

      Poista
  3. Kauniin näköinen paikka! Ei olla koskaan käyty, mutta kuvien perusteella voisi olla käymisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän suosikkikohteita Tampereella ehdottomasti :) Hyvin erilainen paikka kuin esimerkiksi Mustilan arboretum. Hatanpään arboretum on ennen kaikkea puistomainen, kiva ja kaunis ulkoilupaikka ja toki siellä voi oppia myös jotain :)

      Poista
  4. tuonne puistoon voisimme joskus mennäkin, jos ensi kesänä tultaisiiin Tampereelle tytön kanssa lomalle. Haluaisin yöpyä siinä uudessa Tornissa, kun nyt oli hotelliyötä varatessa niin täyttä että ei enää sieltä saanut huonetta.. Tänä kesänä tulemme siis vain miehen kanssa Tampereelle Nightwisin keikalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kans torni vielä katsastamatta. Monesti ollaan kyllä puhuttu, että ihan hävettää, kun ei olla vielä käyty maisemia katselemassa, vaikka tässä lähellä asutaankin.... Toisaalta, onpa kyllä kesän tapahtumatkin vielä punnitsematta :D

      Niin tosiaan, Nightwishän räjäyttää Ratinan heinäkuun lopussa :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...