sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Haastattelussa MiniQ:n Kati ja alekoodi verkkokauppaan

Aloitin blogiyhteistyön jo syksyllä 2012 MiniQ:n kanssa. MiniQ:ssa on vaihtunut omistajakin tässä välissä ja yhteistyö on käytännössä unohtunut vain banneriksi blogin reunamille. Joku aika sitten kyselin, että missä mennään ja me Katit päätimme laittaa yhteistyön uuteen kukkaan. En tunne MiniQ:n kaimaani ennalta, joten pistinpä pystyyn kunnon "piinapenkin" leikkimielisen haastattelun merkeissä.

Kerro lyhyesti kuka olet ja mistä tulet?

Olen vuonna 1987 syntynyt, nimeltäni Kati. Olen Kuusamosta kotoisin ja asunut täällä koko ikäni.

Miten sitten päädyit yrittäjäksi MiniQ:hun?

Äitiyslomalla tuli pyörittyä paljon lasten merkkivaatteita myyvien nettikauppojen sivuilla, muun muassa MiniQ oli tuttu putiikki ja heidän kivijalkaliikkeessään Kempeleessä oli tullut myös useasti shoppailtua. Noin 1,5 vuotta sitten huomasin heidän facebook -sivullaan ilmoituksen "Sinustako lastenvaateyrittäjä? Ota yhteyttä!". Tässä vaiheesa olin muuttama kuukausi aiemmin palannut äitiyslomalta takaisin kampaamohommiin ja kypsytellyt ajatusta toisesta työpaikasta. Tunsin heti, että tässä voisi olla mahtava tilaisuus toteuttaa haaveeni. Joitakin kuukausia kävimme neuvotteluja ja mietimme asioita. Maaliskuussa 2014 perustin isäni kanssa kommandiittiyhtiön ja ostimme MiniQ-verkkokaupan liiketoiminnan. Edellisillä omistajilla olivat elämäntilanteet muuttumassa niin, että yrityksen pyörittäminen oli käymässä mahdottomaksi. Meillä on mieheni kanssa paritalo, jonka toinen puoli oli tyhjillään, joten päätimme remontoida siihen minulle oman kampaamon, jossa pystyn niitä hommia jatkamaan verkkokaupan ohella.

Onko sinulla aikaisempaa yrittäjätaustaa?

Olen ollut yrittäjä käytännössä koko aikuisikäni. Kampaamon toiminimen perustin vuonna 2008 tammikuussa ja sillä tiellä olen edelleen. eli yrittäjyyttä on takana nyt 7 vuotta.

Kokemusta on siis kertynyt jo ihan kivasti. Mitä kaikkea lastenvaate- / tarvikeyrittämiseen kuuluu? Jääkö sinulle vapaa-aikaa?

Verkkokaupan pyörittämiseen kuuluu niin paljon kaikkea, että vapaa-aikaa ei ole oikeastaan yhtään. Tilaukset on pakattava ja lähetettävä päivittäin, sähköpostien hoitaminen useita kertoja päivässä, markkinointi, palautusten käsittely, mallistojen tilaukset ja mallisto esittelyiden perässä matkustaminen.

Miksi juuri lastenvaatteita- ja tarvikkeita? Mainitsit aiemmin jo äitiysloman. Minkä ikäinen lapsi/lapsia sinulla on?

Minulla on heinäkuussa 2012 syntynyt Sara-tyttö, joten lastenvaateala tuntui luontevalta. Myöskään markettien lastenvaatetarjonta ei ole koskaan miellyttänyt.

Onko MiniQ:lla tällä hetkellä kivijalkamyymälää? Onko sellaista suunitteilla?

Kivijalkamyymälää ei ole. Aluksi sitä suunniteltiin, mutta sellaiseen investoiminen näin pienellä paikkakunnalla osoittautui liian suureksi riskiksi. Pidän pop-up myymälöitä pari-kolme kertaa vuodessa. Seuraava onki tulossa ensi kuussa Oulun Ideaparkiin!

Ihan ymmärrettävää ja itsekin kyllä shoppailen useammin verkkokaupoissa kuin kivijaloissa. Mitkä ovat MiniQ:n valttikortit kilpailussa muita samantyyppisiä yrityksiä ja suuria kansainvälisiä vaatejättejä vastaan?

Valttikortit ovat ehdottomasti ystävällinen, nopea ja joustava asiakaspalvelu. Maksuaikaa löytyy tarvittaessa ja asiakkaiden kysymyksiin vastaan ja ongelmatilanteissa autan muutaman tunnin kuluessa tai heti. Paljon olen tilannut myös yksittäiskappaleita suoraan valmistajalta asiakkaille tai etsinyt muualta jotain, mitä ei ole juuri sillä hetkellä MiniQ:n valikoimasta löytynyt.

Kuulostaa oikein hyvältä. Itse inhoan hutiostoksia ja epäsopivien vaatteiden palauttelua. Saako sinulta tiedustella tuotteista ennen ostopäätöstä mittoja tai esimerkiksi materiaaleihin liittyviä asioita?

Mittoja saa kysyttäessä, pyrin antamaan lisätiedot saman päivän aikana ellen satu olemaan reissun päällä.

Hienoa, varoitan jo etukäteen, että tulen varmasti kyselemään tulevaisuudessa -ja paljon. Mikä on sinun suosikkituotteesi MiniQ:n valikoimissa?

Tämän hetken suosikki on varmaan Molo Kidsin sisävaatteet. Digiprinttien laatu ja kestävyys ovat aivan omaa luokkaansa. Mini rodinin kuoseista melkeinpä kaikki iskee myös. Vimmaan ja Papuunkin olen tykästynyt kovasti (niin kuin kyllä kaikkeen muuhunkin, vaikea valita yhtä suosikkia :D ).

Olen kanssasi aivan samoilla linjoilla. Entä, mikä on tällä hetkellä se suosituin tuote, joka hankitaan taaperolle?

KG design ruokailualustoja menee paljon ja vaatteista legginsit ovat suosituimpia.

KG designin tuotteet ovat olleet paljon näkyvillä blogeissakin, joten en ihmettele menekkiä. Entä, mikä on ostetuin tuote vähän isommalle lapselle, eskari- tai pikkukoululaiselle?

Sisävaatteista koululaiskokoja menee huomattavasti vähemmän, mutta ulkovaatteita ostetaan eniten isommille lapsille.

Ihan loogista. Mitä isommaksi olen huomannut lapseni tulevan, sitä enemmän ulkovaatteita tarvitaan ja kulutus on ihan omaa luokkaansa... Kerro joku hauska, suht harmiton kommellus, joka sinulle on sattunut MiniQ:hun liittyen.

Mitään isompaa ei ole tainnut sattua. Pari kertaa on tullut kiireessä hutiloitua, kuten lähetettyä paidan tilalta vahingossa mekko tai koon 86 sijasta koko 68... Näissäkin on oppinut olemaan huolellisempi ja tarkistamaan kaikki moneen kertaan. 

Kiitos haastattelusta! Nyt ainakin itse uskallan rohkeasti tiedustella tuotteista ja shoppailla hyvillä mielin MiniQ:ssa.

Kuvat: MiniQ. Kuvissa on vain murto-osa kaupan valikoimista ja merkeistä. Tähän kollaasiin kokosin omia suosikkimerkkejäni sekä MiniQ:n uutuuksia.
MiniQ on itsellenikin merkittävä lastenvaateputiikki. Jos nyt ihan oikein muistan, tein sinne ihka ensimmäisen verkkokauppatilaukseni ikinä. Ihka ensimmäinen tilaukseni taisi sisältää Molo Kidsin Polaris haalarin, joka löytyi MiniQ:n mukavasta alekorista, silloisista hinta pommeista. Outlet -osio ei ole kyllä huonontunut vuosien varrella yhtään.

Nykyisin MiniQ:n valikoimiin kuuluvat lähes 30 muun merkin ohella edelleen suosikkimerkkini Molo Kids ja Mini Rodini, joista löytyy kokoja siis isommillekin lapsille. Myös Aarrekid, Papu ja Vimma miellyttävät silmää ja kaksi ensimmäistä ovat vallanneet oman paikkansa myös tytön vaatekaapista. Joku aika sitten huomasin, että nykyään Starchildin nahkatossuja saa myös isompien lasten koossa. Ehdin jo luulla, että tossujuna meni meistä ohi niin kuin moni muukin juna on mennyt menojaan lapsen kasvaessa ulos merkistä merkin jälkeen... Tossujen lisäksi verkkokaupan valikoimissa on kattava valikoima muita lasten tarvikkeita aina repuista ja leikkimatoista sisustustuotteisiin asti.

MiniQ:ssa on myös muutamia uusia, vähän oudompia merkkejä, kuten Costo ja Igló & Indi. Coston hatut on suunniteltu Suomessa ja ne valmistetaan käsityönä Virossa. Coston idea on irroitettavissa tupsuissa, jolloin tyylinsä voi stailata aina uudelleen ja uudelleen. Kokoja löytyy myös aikuiseen päähän. Hatut on valmistettu tekstiiliteollisuuden ylijäämäpaloista. Hattujen materiaali on jämäkkää villakangasta ja vuori ohutta viskoosia. Täten ne sopivatkin käytettäväksi erityisesti näin kevään korvalla. Igló &Indi on islantilainen lastenvaatemerkki, joka valmistaa laadukkaita, upeilla kuoseilla varustettuja lastenvaatteita. MiniQ:hun on tulossa nyt keväällä pieni erä kyseisen merkin vaatteita ja syksyllä ilmeisesti jo sitten enemmänkin.

Uudistetun yhteistyön kunniaksi saan ilokseni tarjota teille 20% alekoodin MiniQ -verkkokauppaan. Koodi "eiihanvielä" koskee normaalihintaisia tuotteita merkeiltä, joita valikoin ylempään kollaasiin. Koodi on voimassa 11.4. asti! Löytyykö suosikkeja? Shoppailemisiin!

EDIT: MiniQ:ssa vietetään täällä viikolla 7-vuotis synttärihulinoita ja luvassa on vaihtuvia tarjouksia. Tarjouksia voi seurata vaikka MiniQ:n facebook -sivustolta. Maanantain tarjouksena kaikki Bang Bang Copenhagenit -40%!



Mukavaa sunnuntai-iltaa ja mahtavaa alkavaa vikkoa! Me jäämmekin tytön kanssa taas ensi viikoksi kaksin, kun isukki suuntaa työmatkalle Kroatiaan...

*Blogiyhteistyö. Alemmassa bannerissa tytön päällä oleva Mini Rodini -krokotiilimekko on hankittu MiniQ:sta yhteistyöalekoodilla. Tyttö on n. 124 cm, mekko 128/134 cm.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mielestäni on kiva tietää jotain yrittäjästä verkkokaupan takana.

      Poista
  2. Kiva haastattelu! :)
    Teinpä itsekin äsken pitkästä aikaa tilauksen MiniQ:hun.
    Tilasin itselleni Papun leggarit, saapa nähdä millaiset on! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mun kans tekis mieli ostaa Papua itselleni ja samistella tytön kanssa.

      Mulla oli kans MiniQ ihan unohduksissa jonkun aikaa. Jotain alekorilöytöjä olen kyllä välillä tehnyt. Tytön suosikkivaate on ollut pitkään MiniQ:sta tilatut JNY Designin farkkukuosiset leggarit. Ovat kuulemma maailman pehmeimmät päällä :D

      Poista
  3. Olipa kiva lukea tämä ja huomata että ollaan miniq katin kanssa melkein saman ikäisiä :) miniq on myös yksi oma suosikkini ollut isomman vauva ajasta asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hienoa tietää vähän yrittäjästä verkkokaupan takana? Itse koin iloa siitä, että ajattelemme samalla tavalla lasten markettivaatevalikoimista ja suosikkimerkit ovat hyvin samoilla linjoilla... vaikka olenkin muutaman vuoden vanhempi :D

      MiniQ on myös yksi omista lemppareistani ja syitä on monia; hyvä palvelu, valikoiman kattavuus, loistava alekori jne.

      Poista
  4. Kivan näköisiä vaatteita. :) Harmi vain kun ei ole ketään kelle ostella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Niin, suurin osa valikoimasta on suunnattu lapsille. Jotain on kuitenkin aikuisillekin!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...