torstai 19. maaliskuuta 2015

Ennen takatalvea + arvonnan voittaja

Meilläkin kaivettiin polkupyörä viikko sitten talviteloilta ja tyttö onkin pyöräillyt ahkerasti piha-alueella sekä yksin että kavereiden kanssa. Satulaa pitäisi vähän nostaa ja kypärääkin näköjään säätää, ettei se keikkuisi vain takaraivon suojana. Mies kysyi renkaisiin ilmaa pumpatessaan, että koskas tytölle on tällainen polkupyörä hankittu. -Miehet! Vastahan neiti valkkasi pyörän vuosi sitten itselleen synttärilahjaksi.



Loppuviikosta saa vissiin sitten kaivella toppavermeet takaisin esille ja pistää pyöränkin vielä hetkeksi lepäämään. Lunta on luvattu viikonloppuna jopa kymmenisen senttiä. Aikaiseen kevääseen ehti jo orientoitua sen verran hyvin, että nyt on kyllä ihan pakko toivoa, että taivaalta tippuva lumipaakku putoaa vasta Siperian tienoille, eikä tähän kotikulmille.

Ja sitten siihen synttäriarvonnan voittajaan. Blogi täytti viime viikolla 3 vuotta ja minulla oli ilo ja kunnia järjestää yhteistyössä Silverjunglen kanssa kiva tuotearvonta. Random.org arpoi tänä aamuna voittajaksi nimimerkin Heiri Mutkumiehaluun. Onnittelut! Olen laittanut voittajalle sähköpostia tänään aamupäivällä. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja isot kiitokset myös Silverjunglelle yhteistyöstä!

14 kommenttia:

  1. Eikös tuo teidän pyörä oo crescentin? Meillekin valikoitui ko. merkiltä. Tyttö valitsi väriksi valko-lila-oranssin. Noi on niin kivan värisiä tuolla merkillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se Crescent. Viime keväänä pyörät taisivat tulla jotenkin tosi myöhään kauppoihin, mutta tuntui, että valikoima oli melko pieni tämän kokoisissa pyörissä. Crescent oli ehdottomasti parhaimman oloinen. Ei liian painava, tukeva ja vielä nätin värinenkin. Valko-lila-oranssi kuulostaa todella hienolta!

      Poista
  2. Buahaha! Ethän sä itekään muistanut ostettiinko tuo pyörä keväällä vai syksyllä ;). No joo, hieno pyörä se on silti!

    Hirmu hyvä että pukkaa takatalvea niin meidän ei tarvii kiirehtiä pyöräostoksille ihan vielä. Crescentin kelpuuttaisin meillekin mutta mikään lähellä oleva kauppa ei taida niitä myydä ja toisaalta yhden kesän pyörä se taitaa olla joka tapauksessa että ehkä ei sitten kuitenkaan mitään oin kallista :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oma muistamattomuus nyt johtui vain siitä, etten ikinä muutenkaan hahmota, onko kevät vai syksy :D Mies ei muistanut koko pyörää edes nähneensä ;)

      Pyörän hankkiminen osoittautui meillä ainakin tosi hankalaksi. Paikoissa, joissa polkupyöriä myydään, oli tarjolla vain kahdesta kolmeen vaihtoehtoa per koko. Tuli kierrettyä siis monta paikkaa ennen kuin the pyörä lopulta löytyi. Ei sais olla niin vaativa :D

      Poista
  3. Kivan värinen pyörä on tosiaan, mutta sitä lunta ja pakkasta ei enää kyllä kaivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan! Melko kylmä aamu oli tänäänkin. Hyyrrr!

      Poista
  4. Ihana tyttöpyörä teidän neidillä, me käytiin just eilen iltasella ostaan minille uusi pyörä. Aika vähän oli valikoimaa pyörissä ja kovasti kuulemma jo myyty pyöriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoimat on pienet per liike. Huomattiin se itsekin, kun vuosi sitten polkupyörää haettiin. Varmasti on polkupyöräkauppa lähtenyt tänä keväänä hyvin käyntiin, kun turvallisia pyöräilykelejä on ollut jo tarjolla.

      Poista
  5. Ai oliko siinä kuvassa pyöräkin? Minä näin vaan tuon ihanan takin ;) Harmi, ettei tuota väriä saa kokovuorisena. Pähkäilen edelleen, ostanko nyt alesta pojille ensi talveksi Taagit vai riskeeraanko, jääkö seuraavaan aleen saakka uutta upeaa vihreää juhlamalliston versiota.

    Minä toivon, että säästyttäisiin pahalta takatalvelta. Pienen pakkasen kestän vielä eilen istutettuine ruukkunarsisseineni, mutta lumipeite tuntuisi tässä kohtaa kevättä vähintääkin epäreilulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Arvasin, että huomaat Taagin! On muuten hyvänmallinen takki. Tytöllä on koko 134 cm ja alle mahtuu tarvittaessa ohut fleecepusakka. Pakko on ollut alle vielä jotain tuunata viileämmillä keleillä, kun sitä vuorta ei ole hihoissa asti. Mun on alkanut tehdä mieli ihan tosissaan sitä pinkkiä vuorellista takkia (Toisto) syksyksi. Täytyy vaan vielä varmistaa, että siinä on kokovuoraus, eikä vain osittainen.

      Mulla ei ole istutuksia eikä muutakaan kevättä laitettuna. Ikkunatkin on vielä pesemättä, mutta todella hyvin sanottu, että lumipeite tuntuisi kyllä nyt vähintäänkin epäreilulta. Juurihan siitä päästiin!

      Poista
    2. Toistossa on kokovuori, tarkistin Reimalta äskettäin. Se on on 100 g vanulla, kun tää Taag on 60 g.

      Poista
    3. No näin sä vakuuttelit mulle jo jonkun sun postauksen yhteydessä, mutta jotenkin tuo osavuori hämmästytti niin kovasti, etten heti uskonut :D Kiitos tästä infosta. Nyt uskon!

      Poista
  6. Onnea Heirille! Nyt sitten koittamaan uutta onnea miun blokkiini! Vein muuten toppiksia jo varastoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs sun blogissa olis arvonnassa, täytyykin tulla kurkkiin! :)

      Mä kans pesin jo yhdet haalarit ja pistin paikkaan kesäjemma. Nyt sitten eteisen vaatenaulakko pursuilee, kun siellä on vielä osa talvikamppeista ja jo osa kevätkamppeista. Tää on nyt taas tätä aikaa, ettei oikein tiedä, mitä pitäis laittaa päälle.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...