perjantai 28. marraskuuta 2014

Käyttöön ja jemmaan

Huh, mikä Black Friday -tarjousten tulva onkaan täyttänyt sähköpostin ja naamakirjan. Samaan aikaan vietetään myös Älä osta mitään -päivää. Henkilökohtaisesti en ole vielä päättänyt kumpaan leiriin tänään kuuluisin. Ostaisinko kaikkea mahdollista vain siitä ilostä, että tänään sitä saa halvalla vai olisinko ostamatta, koska en varsinaisesti juuri nyt tarvitse yhtään mitään. Toki pukinkonttikin kumisee vielä lähes tyhjänä kaapin perällä, mutta toisaalta ei ole yhtään fiilistä sitä täytelläkään. Krääsää on jo ennestäänkin nurkat väärällään...

Enkä todellakaan tarkoita edellisellä sitä, ettenkö tykkäisi hyvistä tarjouksista. Melkein ainahan sitä on kuitenkin alejemmarilla jotain kytiksessään. Viime talven Booztin superalesta tytölle ostamani Ticketin pidempi talvitakkihan lähti palautukseen valmistusvian vuoksi ja en löytänyt tilalle samanlaista mistään läheskään yhtä huokealla hinnalla. Kaupunkikelpoinen takki on ollut kytiksessä siis jo pidemmän aikaa ja viimeksi alkusyksystä tein jonkinmoista takkipohdintapostaustakin. Reiman takkialesta kotiutin sitten viimeinkin sen pidemmän takin, enkä tosiaan ehtinytkään vaahdota asiasta kuin melkein vuoden verran.
Teatterin jälkeen neiti tanssahteli uudessa takissaan ja lakissaan teatterin edessä kyytiä odotellessamme. Takki: Reima Merga, Lakki: Fredrikson tassu Barbi (voitettu Fredriksonin fb arvonnassa), Housut: Reima Odense ulkoiluleggingsit, (Alla Pierre Robertsin merinovillahousut), Kengät: Arauto Rap (Pelastettu todella hyvään hintaan Miimalta)
Reiman Merga -takin hankin siis kapean mallin vuoksi koossa 134 cm, vaikka käytössä tällä hetkellä olevat takit ovatkin kokoa 122-128 cm (pituutta neidillä on reilut 120 cm). Takissa on reiluutta, mutta se on hyvin pidettävä jo nyt ja sopii luultavasti vielä alkutalvesta vuoden päästäkin. Itse teen vaatehankinnat mieluiten sillä tähtäimellä, että ne olisivat käytössä ainakin puoltoista kautta. Systeemi toimii, kun haluan yleensä tehdä hankinnat alehinnoilla. Mitä nyt joskus joku uutuus on niin uniin menevä, etten saa rauhaa ennen kuin kohde roikkuu turvallisesti kotona henkarissa.

Toinen kytiksessä oleva takki on syksystä asti ollut Molo Pearson Zebra -kuosinen takki. Alkusyksystähän hankin tytölle jo Molon sateenkaariraitaa tähän talveen, mutta Zebra jäin kalvamaan mieltä ja kyttäsinkin sitä pitkään superalehintaan koossa 134 cm ensi vuoden talvea ajatellen. Booztille tuli superale ja takki tuli parempaan jemmaan tytön kaappiin. Mahdollisesti takki tulee käyttöön jo kevättalvella, mutta reiluutta on sen verran, että luultavasti se nähdään käytössä useammin vasta vuoden päästä.
Sovituskuvissa Molo Pearson Zebra. Hihoissa on selkeästi reiluutta. Alla ei ole kuin ohut paita, mutta tilaa tuntuu olevan hyvin myös paksummille kerroksille. Luulin tätä takkia mitoutukseltaan pieneksi ja olin varautunut siihen, että sille täytyy raivata tilaa eteisen kaapista, eikä jemmakaapista. Sovituskuvat napsaistu nopeasti hämärässä eteisessä. Ulos tämä takki ei ole vielä päässyt.
Onko tänään, mustana perjantaina kytiksessä hyviä aleja? Talvivaatteita vai pukinkonttikamaa? Vai liitytkö Älä osta mitään joukkoihin?

Mukavaa mustaa perjantaita! Tyttökin täällä jo toipuilee edellisyön oksupoksutaudista, vaikka olo on edelleen heikko. Itse uiskentelen käsidesissä ja toivon, etten ala purjota ensi yönä...

19 kommenttia:

  1. Mä tilailin jo eilen vähän näitä black friday juttuja - saa nähdä tarviiko tänään tehdä ostoksia :D Ainakin laitoin äitin katsomaan löytyykö -50% alelappuselle käyttöä lasten kenkäosastolta, kun en itse pääse livekaupoille.

    Hienot takit, erityisesti zebra! Ja hyvä että kengät pääsi käyttöön!

    Toivottavasti tauti ei leviä muihin ja meni jo ohitse!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lähti mullakin jo eilen Gugguun housut tilaukseen, mutta se oli eilen se :D Tänään en ole ostanut vielä mitään.

      Kengät vaikuttaa sopivilta ja olin yllättynyt, että reiman ulkoiluleggarit menee noin hienosti varren sisään. Edellisissä RAPeissa oli vähän timmimpi varsi.

      Mua viehättää nyt erityisesti tuo Reiman takki. Oon vaahdonnut tuon tyyppisestä takista niin pitkään, että parempi nyt viehättääkin. Zebra tosiaan yllätti sillä, ettei ollutkaan niin timmi kuin kuvittelin.

      Nyt sitten testataan apteekista kaupanpäällisiksi kesällä saadun käsidesin voima. Todellakin toivon, etten saa tautia. Mulla on ollut aina tapana peesata tyttöä näissä tautiasioissa...

      Poista
  2. Ihana tuo Zebra takki. :) Mä en ole Reimalta vielä sitä vihreää unelmaa kotiuttanut. Saa nähdä jääkö vielä tänä talvena ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zebra on kyllä näyttävä takki. Tykätään kyllä mahdottomasti :)

      Ootko päässyt Reiman takkeja sovittamaan livenä? Ja Reimaltakin voi vielä tulla hyvää alea myöhemmin talvella ;) Mä kotiutin takin -20% alella, kun en jaksanut enää odottaa.

      Poista
    2. En ole vielä käynyt sovittamassa.

      Poista
  3. Ihana tuo Zebra-takki. Mä en ole ostanut mitään, vaikka joka paikassa näyttää olevan alet (tosin tilasin viime viikolla minille ja vauvalle vaatetta). Ps. Mun blogissa on Fredriksonin Tupsuliini arvonta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans tänään pysynyt näpit kurissa. Olen kyllä selaillut nettikauppoja, mutta mitään ei ole tarttunut haaviin. Eilen tilasin kans Gugguun aletuksesta yhdet housut, mutta siinäpä se.

      Kiitos Tupsuliiniarvonta -vinkistä! Mulla oli mennyt ihan ohi se.

      Poista
  4. Mä en tiennyt että ei saa ostaa ja sä et kertonut :D. Niin meni jo :D. Mutta on kyllä myönnettävä alen olevan niin hyvä että olisin ostanut vaikka olisin tiennytkin. Sen aamuisen jälkene en olekaan sitten jaksanut shopailla enää mitään kun on puoli päätä puuduksissa ja toinen puoli kipeä :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No saattoihan käydä niinkin, että itsekin ostin sitten kuitenkin illalla itselleni vielä eräät vedenpitävät Crocsit, kun kerta 30% alella sai.

      Oli kyllä niin herkku ale Racoonilla, että melkein teki mieli ostaa meillekin lisää jemmatakkeja, mutta pidättelin kuitenkin ;)

      Toivottavasti tänään on parempi pääpäivä! :)

      Poista
    2. Vähän parempi pää tänään, ei hyvä mutta siinähän tuo sivussa kun käytiin jouluostokislla HUOH :D.

      Ja ne the kengätkö? No joo, varmaan :D. Toivottavasti ne on juuri sellaiset kuin kuvittelet :D.

      Poista
    3. Me ollaan kökötetty tämä päivä vielä kotona, kun neiti alkoi voida illalla uudestaan pahoin. Nyt vaikuttaa taas jo paremmalta.

      Mustat Allcastit tilasin ja otin nyt sitten samassa koossa kuin Luxetkin eli reilua pukkaa. Etkös sanonut, että niissä on sama mitoitus?

      Poista
  5. Onpas nätti takki tuo Reima ja hieno väri! Seeprakuosi miellyttää toki myös silmääni, meinasinhan sen haalarina hankkia meillekin (mutta päädyin kuitenkin camoon).

    Mustaakin mustempi perjantai sai minut hankkimaan mustat Papun polvipaikkaleggarit pojille. Siis todellakin: nyt niille tulee leggarit, joita periaatteessa pidän enemmän tyttöjen juttuna. Vaikkei ne taida sitä tänä päivänä enää ollakaan. Teki mieli kokeilla jotain ihan uutta :)

    Pidän peukkuja, että säästyt yrjötaudilta. Se on omasta mielestäni pahin noista perustaudeista. Huh. Itsellä tällä hetkellä ihan normiflunssa, mutta alueella on liikkeellä myös vatsatautia. Päiväkodin ovilappua ("Meillä on vatsatautia") kauhulla odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reiman takki on kyllä tosi kaunis ja kangas kiiltävää. Tuntuu myös todella lämpimälle. Camo on varmasti haalariin poitsulle tällaisina talvina ihan oiva valinta. Tuossa zebrassa on kuitenkin valkoista ja saa nähdä, miltä se näyttää ekojen käyttökertojen jälkeen. Luulen kyllä, että meilläkin se tulee ihan puhtaasti lumikelien pakkastakiksi.

      Vielä toistaseks ei ole yrjöttänyt. Neiti tosin alkoi voida pahoin uudestaan eilen illalla. :/ Aika sitkeä tauti on. Toivotaan, että teidät teillä päin pyörivä oksutauti kiertää. Mekin onnistuttiin aika monta tautikierrosta välttämään päiväkodissa kuitenkin ;)

      Poista
  6. Mä meinasin sortua racooniin ja phister&philinaan. Tarvettakin olis mut en tiedä raaskiiko. Että onko se niin pakottava tarve kun just sitä mieleisintä ei enää oikeassa koossa löydy :) olispa aina näin hyviä tarjouksia :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Racoonilla oli omassa kaupassaan kyllä ihan superhyperale. Melkein sorruin itsekin. Olisipa tosiaan aina näin hyviä aleja tarjolla, kun kaipailisi jotakin... vaikka toisaalta on se kyttäilykin ihan kivaa puuhaa :D

      Poista
  7. Niin ja mulla kans vähän kuplii, toivottavasti ei tuu bygätauti. Flunssaa meillä jo on, pojat kuumeessa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yök! Älä nyt ala oksentaa. En suosittele! Pikaista paranemista sinne kuitenkin kuumeisille!

      Poista
  8. Tuli kyllä Black Fridayna vastaan hurjasti houkuttelevia tarjouksia ja pari juttua klikkailinkin ostoskoriin saakka, mutta pysyinkin sitten Älä osta mitään-leirissä. Merkillistä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Hyvä, hyvä! Mä pääsin kans pitkälle iltaan ennen kuin sorruin ja tein yhden aleostoksen. Yhden vain. :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...