tiistai 27. toukokuuta 2014

Uusia vaatteita "uusilta" merkeiltä

En osaa tarkalleen sanoa, missä vaiheessa tytön vaatekaappiin alkoi valikoitua vain tietynmerkkisiä vaatteita; Molo Kidsiä ja Mini Rodinia höystettynä pienillä määrillä Villervallaa, Papua, Reimaa, Pomp de Luxia, Maxomorraa ja Name Itia. Suurin osa jatkuvassa käytössä olevista vaatteista on kuitenkin ensin mainittuja ja suosimani nettikaupatkin ovat valikoituneet sen mukaan, mistä näitä merkkejä pystyy edullisimmin hamstraamaan.

Huhtikuun puolella eksyin kuitenkin pitkästä aikaa shoppailemaan Pikku Mineaan, jonka sivuille en olekaan omistajavaihdoksen jälkeen juuri eksynyt. Vanhasta tottumuksesta selasin kuitenkin putiikin valikoimaa läpi ja löysinkin pari mielenkiintoista, meille aiemmin tuntematonta lastenvaatemerkkiä. Hillitty italialainen iDO ihastutti selkeillä linjoillaan ja tyylikkäillä yksityiskohdillaan. Värikäs, tanskalainen MeToo toi mielleyhtymiä Molo Kidsiin, Name Itiin ja jopa Desiqualiin. Päätin siis olla rohkea ja kokeilla pitkästä aikaa jotain uutta.
Ostoskoriini sujahti lyhythihainen iDO collegetunika, jonka kuviossa on ihania bling bling yksityiskohtia. Tykkään paitulin pitkästä mallista ja alaresorista kuin hullu puurosta. 119 cm pitkä tyttö sai 128 cm tunikan. Malli on väljä, mutta siitähän minä tykkään. Legginssihulluna ihastuin myös MeToon värikkäisiin Cate leggareihin. Koossa 128 cm oli yllättäen reilummin pituutta kuin monen muun merkin legginsseissä, mutta toisaalta materiaali on ohuempaa ja venyvämpää, joten istuvat päälle hyvin vähän reilumittaisinakin. Molemmat vaatteet ovat käyneet läpi jo pari pesuakin ja moitteensijaa en ole löytänyt, joten näitä merkkejähän voisi pitää jatkossa ihan potentiaalisina vaihtoehtoina ainaisille Moloille ja Rodineille. Kummassakin merkissä näytti kokojakin riittävän vähän isommillekin, mikä on positiivista tässä vaiheessa, kun olen joutunut monta kivaa lastenvaate nettikauppaa hylkäämään kokojen loppuessa jo 116-122.

Miltä näyttää? Ovatko tuttuja merkkejä? Kokemuksia?

Ps. Toukokuun olen viettänyt "älä osta tytölle uusia vaatteita" -kuukautta ja hyvin on toiminut.


12 kommenttia:

  1. Kiva tiikeritunika, kumpikaan merkki ei ole minulle tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoilta ja ihan laadukkailtakin merkeiltä vaikuttavat ainakin näin pienellä otannalla. Kannattaa siis välillä kokeilla jotain muutakin kuin niitä vanhoja tuttuja juttuja :D

      Poista
  2. Ihana tuo tiikeri tunika! =) Sopis tällaiselle "isommallekkin" tytölle.
    Hyvin olet selvinnyt älä osta tytölle uusia vaatteita toukokuusta, koska kohta se on ohi, hienoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Menisi kyllä aikuisellakin ihan täydestä :)

      Hyvin olen selvinnyt kyllä tästä kuukaudesta ilman ostoksia. On ollut ehkä niin paljon muuta ajateltavaa. Muutaman päivän, kun vielä pinnistän niin onkin jo kesäkuu.

      Poista
  3. Tuntemattomia merkkejä minulle.

    Minunkin silmääni miellyttää tuo tiikerikuva, tosi hieno :) Tyttöjen tunikoista ja niiden malleista en osaa näin poikien äitinä sanoa sen enempää. Tuon kuvan huolisin poikienkin paitaan.

    Leggarit voisivat tosiaan olla Molot, jollei merkkiä tietäisi. Hyvin samankaltaiset. Tykkään. Meilläkin on alkanut ilmestyä yhä lisää Molo Kidsia...ja juuri kipuilen hurrrjan haipaidan kanssa, kun ei oikeasti tarvita enää yhtään t-paitaa lisää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntemattomia merkkejä olivat meillekin. Yllättävän hyvin ovat pitäneet pintansapesuissa nämä vaatteet. Ei voi moittia.

      Aah, tiedän niin tuon tunteen kipuilusta järjen ja tunteen välillä :D

      Poista
  4. Meillä oli isommalla vauvana idon vaatteita. Ihan laadukkaita oli mut muistaakseni silloin ainakin vauvan vaatteet normihinnalla kovin hintavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että laatu on ollut hyvää. Hinta on ehkä keskiluokkaa, mutta nyt ainakin alen kanssa sai ihan kohtuuhintaa.

      Poista
  5. Oi mikä suloinen prinsessa siellä :) Ihana ♥

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...