sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Minimaaliset 7 vee synttärit

Oman lapsen syntymä on jotain ihan käsittämättömän mahtavaa. Lapsen syntymäpäivän voi kiteyttää kai ajatukseen, jossa ensin väännät hampaat irvessä muksun ja seuraavina vuosina siitä eteenpäin väännät samana päivänä joka vuosi kakun. Kakun tekeminen ei onneksi välttämättä satu ihan yhtä paljon, vaikka puudutetta ei olisikaan käytössä.

Seitsemän vuotta sitten tuli kesä myös ihan tässä samassa kohtaa. Sairaalaan mennessäni isomahaisena möhkäleenä, puissa oli vain pienet silmut. Neljä päivää myöhemmin ulos astellessani joka paikka oli vihreänä ja kukoistava. Vai näyttikö tuoreena äitinä maailma vain muuten niin paljon värikkäämmältä paikalta?

Neiti halusi viettää omaa syntymäpäiväänsä tänäkin vuonna vain pienesti ja omalla porukalla mökillä. Ei siis synttäristressiä tänäkään vuonna ja kaverisynttäritkin ovat vasta viikon päästä minimaalisessa mittakaavassa ihan tässä kotioloissa.
Mansikka- ja Pätkismoussesta valmistettu kakku. Pohja on tehty Dominokekseistä. Päällä kotimaisia (vielä vähän kirpsakoita) mansikoita ja maitosuklaarouhetta.
Eilen tarkeni mökilläkin ekaa kerta tänä vuonna teepparissa. Johan tätä on odotettukin! Kädessä tytöllä on ihka uusi Tamagotchi, jonka näyttö on kyllä ihan luvattoman surkea. Huoh! Eikö vuonna 2014 pystytä yhtään parempaan?
Rastaalla on vissiin sitten jo poikasetkin, kun maasta löytyi kuori. Vaahterakin saa kohta lehdet.
Mukavaa sunnuntaita!

12 kommenttia:

  1. Teidän perheen eloa seuratessa tulee ihan oma lapsuus mieleen. Meidän pieni kolmehenkinen perhe. :) Itselle oli aikoinaan iso juttu täyttää seitsemän vuotta.

    Vieläkö siis noita tamagotchiakin on? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Pieni kolmihenkinen perhe tuntuu juuri sopivalta!

      Seitsemän vuotta ON iso juttu. Vaikka tokikaan aina ei tiedä neiti itsekään, ollako iso vai pieni. Katuliidun katkeaminen voi olla iso katastrofi, joka vaihtuu hetkessä iloksi :D Tamagotchit tekivät tuossa joku aika sitten uuden tulemisen... ja olisin kyllä oikeasti luullut, että näyttö olisi myös tullut tälle vuosituhannelle siinä samassa, mutta ei.

      Poista
  2. Onnea 7-vuotiaalle. Onhan se tärkeä ikä, kun tulee koululaiseksi.

    Ihanan näköinen kakku :)

    VastaaPoista
  3. Isot onnittelut isolle pienelle tytölle! :) Meilläkin olis ensi viikolla tyttären synttäreitä, enkä mitään ole vielä suunnitellut,kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Onneksi meillä neidillä ei ole ollut kovia vaatimuksia synttäreiden suhteen. Joka vuosi toukokuu on aina niin buukattu ja tekisi vain mieli heittäytyä kesän vietäväksi ilman kekkereiden järkkäilyjä :D Tänä vuonna samaan saumaan osuu vielä mun leikkaus ens viikolla ja ensimmäisessä työhaastattelukierroksessakin kävin jo loppuviikosta... Kiirettä pitää, mutta ei voi mitään.

      Poista
  4. Onnea 7vuotiaalle ♡ ihana kakku!! Nam! Empä oo aatellu dominoita laittaa pohjaks!!! =o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siis teharissa muskattua Dominoa pohjalla. Usein keksipohjasta tulee vähän kova, mutta tämäpä oli ihanan pehmeä ja helposti leikattava. Makuasioita tietysti, mutta itse tykkään pehmeästä pohjasta ;)

      Poista
  5. Synttärionnittelut tytölle! Ihanan näköinen kakku, varmasti herkullista :)

    VastaaPoista
  6. Onnea 7-vuotiaalle! :) Tosi herkullisen näköinen kakku, nam!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...