maanantai 26. toukokuuta 2014

Kaverisynttäreitä ja kuulumisia

Taas on pitänyt näköjään kiirettä, kun blogikaan ei ole päivittynyt. Vihaan valitella kiirettä, koska kiirehän on todellisuudessa vain päänsisäinen olotila, joka johtuu siitä, ettei ihminen ole osannut järjestellä ja priorisoida omia asioitaan järkevästi.

Olen kuitenkin viimeisen reilun viikon aikana käynyt työhaastattelussa, leikkauksessa ja järjestellyt kipeänä ja istumakyvyttömänä tytön kaverisynttäreitä, jotka onneksi kutistuivat pienimuotoisiksi kemuiksi synttärisankarille ja kahdelle herrasmiehelle. Tyttöjäkin oli kutsuttu neljä. Heistä kaksi perui hyvissä ajoin, yksi muutamaa tuntia ennen kutsujen alkua ja yksi ei vain saapunut paikalle. En tiedä, olisiko itsellä nyt peiliin katsomisen paikka, oliko ajankohta vain huono, vai eivätkö kotikemut enää kiinnosta. Viime vuonna Hoplop -synttäreille saapuivat kaikki kutsutut ja edellisvuonna sentään kotona järjestettäviinkin kemuihin saapuivat kaikki kutsutut yhtä lukuunottamatta.

Tyttö oli pienestä vierasmäärästä aluksi hämmentynyt, muttei antanut asian häiritä hauskanpitoa. Lopuksi neiti totesikin, ettei olisi ensin uskonut, että niin pienellä porukalla saisi aikaiseksi niin kivat juhlat. Onneksi emme kakkutikkareita lukuunottamatta panostaneet erityisesti leipomuksiin vaan herkkupöytä koostui lähinnä perinteisistä naposteltavista. Kakkutikkarit osoittautuivat kivoiksi herkuiksi, mutta helteellä sai olla nopea jäähdytysten suhteen, että kakut sai alkuunkaan pysymään tikkujen nenissä.
Synttäriohjelmassa oli ainakin lahjojen avaamista, herkkupöytää, ongen etsintää, ongintaa, kuumaa karkkia ja määkivien Wii-kapuloiden piilotuksta ja etsintää. 1,5h oli mielestäni toimivampi aika synttäreille kuin 2 tuntia. Tytön mekko on Espanjasta, syntymäpäivälahja mummulta.
Pienissä kemuissa positiivista oli se, ettei homma mennyt hikipäässä riehumiseksi. Herkkupöytäkeskustelut pysyivät suht asiallisina ja kaikki saivat huomiota. Leikit sujuivat mukavasti ja ongintapalkinnoistakaan ei syntynyt eripuraa. Neiti oli oikein otettu lahjoistaan, jotka olivat ajatuksella valittuja. Koulutarvikkeita ja leimasimia sekä tuoksuvaa suihkugeeliä ja hajuvettä. Pojat ovat reiluja kavereita.
Miten teillä ovat kaverisynttärit sujuneet?

12 kommenttia:

  1. Meillä synttärit ovat sujuneet pääpiirteittäin hyvin, joskus on meno meinannut yltyä riehumisen puolelle. Pojat tuntuvat tarvitsevan paljon toiminnallista ohjelmaa, tai ainakin se pitää menon kurissa :)

    Yleensä juhliin on tullut melkein kaikki kutsutut vieraat. Kiva, että juhlat onnistuivat, vaikka iso osa vieraista jäikin pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelmaa riitti koko ajaksi onneksi ja herkkupöytä piti kyllä juhlijat odotettua pidempään aloillaan :D

      Mietin, että kesäiset säät, juhlasesonkiaika ja myös se, että tyttö on tutustunut eskarikavereihinsa vasta viime syksyn ja talven aikana, saattoi vaikuttaa siihen, että näin pieni osa pääsi juhliin mukaan. Kolme ilmoittanutta olivat samaan aikaan muissa juhlissa omilla tahoillaan. Kutsuja olisi kannattanut ehkä jakaa keskitetysti tähän oman pihapiirin lapsille, joiden kanssa neiti leikkii muutenkin vapaa-aikanaan. Nämä kaksi paikalle päässyttä poikaa olivat omasta pihapiiristä :) Mutta summa summarum. Hyvät juhlat olivat ja ei se vieraiden määrä, vaan laatu :)

      Poista
  2. Tuttu tunne lapsuudesta, että kavereita ei tule. Teidän tytöllä on kuitenkin ollut ilmeisen mukavaa pikku herra seuraa joten muutaman tytön puuttuminen tuskin on haitannut. :)
    Pojat onkin luotettavampia kamuja kuin tytöt. ;) Lahjatkin kuulostavat tosi kivoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jäänyt traumoja, mutta outoa kyllä, ettei kukaan tytöistä päässyt. Pojat ovat kyllä reiluja kavereita kaikin puolin. Tytöillä on usein taipumusta seläntakana vehkeilyyn ja parhaan kaverin kanssa nyhjöttämiseen. Onneksi ainakin vielä tyttö on leikkinyt kaikkien kanssa :)

      Poista
  3. Hyvä että juhlat onnistui kivasti pienemmälläkin porukalla! :)

    Meillä on Pinkillä kavereita niin tytöissä kuin pojissakin, ja joku vuosi sitten kutsui sitten poikia myös (tyyliin 3 poikaa 5 tyttöä) - se ei sitten toiminut ollenkaan, kun osa tytöistä ei halunnut leikkiä poikien kanssa ja porukka jakaantui pienempiin porukoihin ja välillä synttärisankari jäi itekseen haahuilemaan.. Joten sen jälkeen päätin että kutsutaan vaan tyttöjä ja sopivan pieni ryhmä, joka pysyy yhdessä. Näin se on toiminut, ja nyt näillä viimeisimmillä synttäreillä en edes järkännyt mitään ohjelmaa, vaan tytöt omatoimisesti leikki tällasia vettä kengässä tyylisiä juttuja :) Yleensä kaikki kutsutut on tulleet tai ilmoittaneet jos sairaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni kans vähän jännitti tuo, että kutsulistalla on sekä tyttöjä että poikia. Tyttö kuitenkin leikkii tässä kotiympyröissä paljon juuri näiden poitsujen (ja parin muunkin) kanssa, joten olisi ollut hassua jättää heidät kutsumatta. Ensi vuotta en jaksa vielä ajatella, että mitä sitten tehdään tai ketä kutsutaan. Luultavasti pidetään kaverisynttärit kuitenkin jo vähän etukäteen, koska tähän toukokuun loppuun tuntuu kasaantuvan aina niin paljon ja nämä, jotka ilmoittivat, etteivät pääse, olivat menossa toisiin juhliin.

      Tuo on kyllä varmasti totta, ettei isommille tarvitse enää ohjattuja leikkejä niin keksiä. Vielä tuntui olevan kuitenkin tarpeen, vaikka pojat olisivat kyllä viihtyneet sipsikulhon ääressäkin ilmeisen hyvin :D

      Poista
  4. Kiva, että juhlat onnistuivat hienosti, vaikkeivat kaikki kutsutut päässeetkään paikalle. Juhlavieraissakin laatu tosiaan korvaa määrän :) Ihana mekko tytöllä!

    Isoveikan kaverisynttäreille ei päässyt kumpikaan kutsutuista päiväkotikavereista viime marraskuussa, vaikka kutsuimme pari viikkoa etukäteen.Oli kyllä ihan hyvät "syyt" jäädä pois ja ilmoittivat etukäteen. Onneksi paikalle tuli pari kerhokaveria ja jo vauva-ajoista tuttu ystävä.

    Äskettäin isoveikka osallistui päiväkotikaverinsa synttäreille, joissa hän oli ainoa vieras. Vaikka juhlia oli jo siirretty kertaalleen, koska kukaan vieraista ei olisi päässyt paikalle. Juhlavieraita oli tosin kutsuttu vain muutama, mutta kuitenkin. Surullista.

    Aika hurjaa, jos tavalliset lastenkutsut eivät enää kiinnosta, vaan pitää olla jotain ekstraa, että vieraat vaivautuvat paikalle :( Olisiko kutsujen lähettämisen aikaistamisesta mitään apua? Me olemme joskus saaneet kutsun 2 vrk ennen juhlia ja silloin on kyllä lähes mahdoton enää järjestää vapaata viikonloppua, jos on jo suunnitelmia.

    Pikaista toipumista sinulle ja onnea työnhakuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päällimmäiseksi jäi kyllä ilon tunne siitä, että neiti oli juhliinsa tyytyväinen. Olin muuten miettinyt neidille päälle Pompin mekkoa, mutta kun mummun mekko saapui postin matkassa aiemmin viikolla, ei Pompista enää voinut puhuakaan :D

      Näistä lasten juhlista on ollut julkisuudessakin paljon keskustelua. Ymmärrän kans, ettei aina voi kaikille synttäreille osallistua ja niistä on vaivaa lahjanhankintoineen ja aikataulujärjestelyineen. Ei meilläkään neiti ole ihan kaikille synttäreille päässyt, jos on ollut muuta menoa tai ajankohta on ollut muuten huono. Yhdelle kaverille taidettiin antaa lahja jälkikäteen päikyssä, kun neiti sairastui juuri ikävästi kutsupäivänä. Aina kuitenkin ollaan ajoissa ilmoitettu ja synttäriä toivotettu muuten :)

      Hyvä kuitenkin näin. Hurjaa olisi ollut, jos oltaisiin järkätty vaikka HopLop -synttärit ja sinne ei olisi tullut kuin pari lasta. En muista, joutuisiko silloin hinnan kuitenkin pulittamaan koko lapsikatraasta.

      Me annettiin kutsut paria päivää vaille pari viikkoa etukäteen. Isukki tosin hoiti kutsut, joten niissä ei pyydetty vahvistamaan tuloa, vain ilmoittamaan, jos ei pääse paikalle. Jatkossa pyydän vahvistuksen ehdottomasti ja perumisen mahd. aikaisin. Kerran tyttö sai kutsun kuukautta aiemmin ja mielestäni se oli liian pitkä aika. Melkein jo unohtuivat koko juhlat. Pari viikkoa on mielestäni hyvä varoaika, vaikka siinä ei enää ehdi kyllä sitten laittamaan kutsua "varavieraille", jos kovin moni peruu. Toisaalta ei viitsisi kutsua varmuuden varaksi tuplamäärääkään lapsia, jos sitten kaikki sattuvatkin pääsemään paikalle.

      Kiitos, täällä toipuillaan, vaikkakin aika hitaasti. Nyt kärsii jo vähän istua. Työnhaku taisi mennä leikkauksen takia mönkään. Olisi pitänyt juuri ennen leikkausta hoitaa irtisanomisia nykyiseen paikkaan ja aloittaa työt suunnilleen samantien. Enhän voinut etukäteen tietää, että saan kolme viikkoa sairaslomaa ja milloin olen oikeasti kunnossa. PArempi mennä vanhalla suunnitelmalla. Kyllä sitä työtä sitten syksymmälläkin löytyy. Silloin olen kunnossakin. Hope so.

      Poista
  5. Meillä on synttärit sujuneet hyvin, mutta vauhdikkaasti. Muutimme viime kesänä ja lokakuun alussa juhlittuja kuusvee synttäreitä juhlittiin erikseen vanhojen päiväkotikavereiden (niiden joiden kanssa poika on kyläillyt muutoinkin) ja uusien eskari- ja naapuruston kavereiden kanssa. Lapsirikkaalla uudella asuinalueella ei onneksi ole ollut kavereista pulaa. Ainoastaan yksi seitsemästä kutsutusta ei päässyt syksyllä synttäreille, mutta hekin ilmoittivat etukäteen. Tämä toukokuu on kyllä aika kiireistä aikaa monessa lapsiperheessä, kun on erilaisia "päättäjäisiä" yms. Meidänkin kuusvee menee huomenna neljänsille kaverisynttäreille puolentoista viikon sisällä. Ensimmäistä kertaa itse asiassa samanikäisen tytön synttäreille. Sinne on kutsuttu toinenkin poika samasta ryhmästä ja juhlat pidetään HopLopissa. Syksyksi pitää varmaan vuokrata joku urheilusali tms. tila pojan seitsemänvuotis synttäreille; kavereita on muuton ja useiden harrastusten myötä kertynyt sen verran paljon (ja pojat ovat hyvinkin vauhdikkaita luonteiltaan), että lokakuun mahdollisessa vesisateessa saattaa oman kodin tilat käydä ahtaiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytölläkin on tiedossa tälle viikolle yhdet kaverisynttärit. Juhlia riittää kyllä!

      Tässä alueella on myös paljon lapsia, mutta entisestä päiväkodista olevat kaverit ovat vähän jääneet. Uskon, että koulussa on sitten taas kohtaamisia ja kaveriporukat muodostuvat uudelleen. Teilläkin kuviot voivat syksyyn mennessä vielä muuttua -tuskin pienempään suuntaan ainakaan :D Uskon kyllä, että pojilla vauhtia riittää, kun tuntuu, että sitä on välillä vähän turhan paljon tuolla neidilläkin :/

      Poista
  6. Minusta tuntuu taas, että meilläpäin on nyt ollut jo jonkin aikaa enemmän muodissa kotisynttärit ihan perinteiseen malliin. Niin pojan päiväkodissa, kuin omassa (työ)päiväkodissakin sama suuntaus. Kaksi viikkoa ennakkoon on myös minusta hyvä aika kutsua.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Kotisynttäreitä on ollut täälläkin päin enemmän tänä vuonna. Alkuvuodesta tyttö oli kyllä yksillä tiedesynttäreillä. Itse, kun katselin synttäripaikkavaihtoehtoja, monet paikat järjestävät syntymäpäiviä vain syys- ja talvikaudella. Kesällä olisi toki hieno järjestää synttäreitä vaikka omassa pihassa. Kerrostalon piha ei vain luo välttämättä kauhean rauhaisaa ympäristöä. Itsekin olen tuon kaksi viikkoa todennut hyväksi ajaksi. Siinä ehtii hankkimaan lahjan rauhassa, eikä kutsu ehdi vielä hautautua kovin syvälle tärkeiden paperien pinossa :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...