perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäisrokko

Koittipa sitten kauan odotettu kevätloma kera pääsiäisen. Neiti hiippaili aamulla esittelemään kummallisia kutisevia näppylöitä, joita oli ilmestynyt yön aikana selkään ja masuun. Illalla yksi kutiava näppy oli jo miehittänyt rintakehän, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Laitoin näppyyn Bepanthenia ja toivotin hyvää yötä. Aamupäivän aikana näppyjä tuli vielä lisää korvan taakse, masuun, jalkoihin, kainaloon ja kylkeen. Tytön suurin huolenaihe oli se, ettei näppyjä vain tulisi kasvoihin.

Kyseessä on ilmeisesti vesirokko. Rokotutimme tytön vesirokkoa vastaan vuosikkaana, joten olin pitänyt vesirokon mahdollisuutta lähinnä marginaalisena. Kutisevat kraaterit eivät oikein voi olla mitään muutakaan. Rokotuksesta taitaa olla kuitenkin hyötyä. Näppyjä on tällä hetkellä maksimissaan parisenkymmentä, kutina on kuulemma siedettävää ja kuumetta tauti ei ole nostattanut. Näppyjen lisäksi tyttö on ollut vain vähän normaalia ruokahaluttomampi ja iltapäivällä iski väsy, mikä ei ole todellakaan meidän touhumaakarille ollenkaan tyypillistä.

Vesirokkoa on ollut nyt kovasti liikeellä päiväkodissa ja itämisaikahan on noin 2 viikkoa. Vesirokkoa voi tartuttaa jo itämisaikana ja myös niin kauan kuin näppylöitä on. Täytyy muistaa ilmoittaa eskariin tytön sairastuneen, vaikka lomalla olemmekin.
Tyttö jaksoi aamupäivällä siivota pöytänsä ja päivällä pelasimme Muuttuvaa labyrinttiä. Iltapäivällä iski väsy. Nassu on säästynyt ainakin toistaiseksi näppyläarmeijan hyökkäykseltä. 
Onneksi Pääsiäisviikonlopuksi ei ollut ihan välttämättömiä suunnitelmia tehtynä. Pari-kolme päivää menee nyt ainakin ihan kotoillessa. Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä käymään Heurekassa -vaikkei varmaan pitäisi taas suunnitella ääneen yhtään mitään. Viimeaikoinahan on Mr. Murphy pistänyt parastaan...

Mukavaa Pääsiäisen aikaa... kaikesta huolimatta! Hyvää pitkänperjantainiltaa, mukavaa lankalauantaita ja sujuvaa sukkasunnuntaita!

23 kommenttia:

  1. Ihanaa Pääsiäistä myös teille. Joskus tuntuu että kotoilu on just sitä parasta laatuaikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koti-ihmisenä en toki valita. Täytyy nyt sitten ottaa itsekin ihan levon kannalta. Ihanaa Pääsiäistä sinnekin! :)

      Poista
  2. Meillä on molemmat pojat rokotettu vesirokkoa vastaan - ja molemmat ovat sen ilmeisesti hyvin lievänä sairastaneet, muutama näppy.

    Pikaista paranemista teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lievää laatua tuntuu olevan onneksi tämä rokko... mutta mitä olisikaan ilman rokotusta? Itse olen kans saanut lapsena vesirokkorokotteen ja sairastin vesirokon parilla hassulla näppylällä. Eli on se rokote hyvä, vaikkei ihan 100% suojaakaan.

      Poista
    2. Mun lapsuusaikana ei rokotetta ollut (kai?! :) Sairastin vesirokon noin 5-6 -vuotiaana. Muistikuvana, että kutitti ihan kamalasti ja perunajauholla kutinaa yritettiin lievittää. Muistona arpi otsassa, sellainen vesikellon muotoinen.

      Poista
    3. Yritin Googlettaa, että koska vesirokkorokete on tullut markkinoille, mutten ainakaan äkkiseltään tietoa löytänyt. Näin olen kuitenkin ymmärtänyt, että itsekin olen rokotuksen joskus 80-luvun alussa saanut. Aika karmiva tautihan vesirokko pahimmillaan on ja jälkitaudit vasta karmivia ovatkin. Hyrr!

      Poista
  3. Toivottavasti menee tauti pian ohi, eikä äidy pahemmaksi.
    Meilläkin oli pari vuotta sitten versirokko molemmilla tytöillä, Anni oli 6kk silloin. :/
    Kivaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä varmaan muistellaan vesirokkoa kauhulla, mutta onpa nyt sitten sairastettu ja Anni ei varmaan muista kyllä taudista mitään.

      Uskon, että selvitään aika vähällä, kun on kuitenkin rokote lieventämässä rokkoa. Kivaa pääsiäistä teillekin! :)

      Poista
  4. Pikaisia paranemisia! Me otettiin rokotukset juuri pari kuukautta sitten. Toivotaan että jos tauti silti iskee, niin se iskee lievempänä. Apu se on sekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rokotuspäätös on kyllä hyvä päätös. Meillä näyttää jo nyt hyvältä! Yön aikana oli tullut yksi uusi näppylä -no tietysti poskeen, mutta eipä näytä pahalta sekään. Neiti nukkui yön levollisesti. Tosi lievältä siis vaikuttaa ja varmasti menee tuplasti nopeammin ohi kuin rokottamattomalla.

      Poista
  5. Meilläkin esikoinen sai lievän vesirokon rokotteesta huolimatta, se meni nopeasti ohitse. Toivottavasti teilläkin.

    Rentouttavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä näyttää ainakin tällä hetkellä eli nopeasti menossa ja yön aikanakin tullut vain yksi uusi näppylä. Eiliset ovat jo pääsäntöisesti kutistuneet punaisiksi läiskiksi. Tyttö ei ole raapinut näppyjä, niin näyttää, ettei suurimpaan osaan tule edes rupea. PAri ilkeämmän näköistä kyljessä taitavat päätyä rupiasteelle. Kyllä se rokote oli hyvä päätös, ollaan kyllä niin vähällä selvitty. Tyttökin on lähinnä naureskellut näppylöille.

      Rentouttavaa pääsiäistä sinnekin :)

      Poista
  6. Meillä pelätään vielä nämä muutama päivä saatiiko pöpö pari vk sitten :(
    Naapurissa kahdella oli lievä vesirokko muutamalla näpyllä ilman kuumetta ja yhdellä pahempi. Ketään ei oltu rokotettu. MIetin itsekin rokotetta, mut sit taas jos se tauti kuitenkin tulee niin maksaako vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on tässä pihapiirissä ja myös päiväkodissa vesirokkoa ollut kuulemma liikkeellä. Rokotetuilla tauti on mennyt pääsääntöisesti tosi lievänä. Meilläkin siis neiti on lähinnä naureskellut näppylöilleen. Pahimmillaan ei naurata kuulemma yhtään, olo on sietämätön ja nukkuminen mahdotonta. Eli mun mielestä, jos rokotuksen kanssa pääsee järjestäen tosi pienellä, niin rokote on maksanut itsensä kyllä takaisin moninkertaisena.

      Poista
  7. Hyvä jos pääsette vähällä! :) Meillä isommat sairasti vesirokon yhtä aikaa, toinen oli 3v ja toinen 4kk. Näppyjä oli kyllä reilusti, muttei mikään superpaha tauti. Nyt tekisi mieli pienille ottaa rokotteet (erityisesti pienimmälle kun on atoopikko, ja toisaalta kun toinen on kohta jo 6v eikä ole sairastanut). Mut saa nyt kattoa raskinko - lasten isä ei ole innostunut "tuhlaamaan" moiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kans ihan tyytyväinen, että vesirokko tuli nyt, eikä kouluiässä ja tosiaan näyttää tosi tosi lievältä versiolta. Loma-aikahan oli ihan kätevä sairastusajankohta. Ei sitten tarvinnut töistäkään olla pois :D

      Vesirokostahan voi tulla pahoja jälkitautejakin, joten hassua, jos isä ajattelee rokotteen olevan tuhlaamista :/ Lapsen hyvinvoinnistahan siinä on kuitenkin kyse.

      Poista
  8. Aika jännä kuinka monella rokotetulla tauti tulee kuitenkin. Tosin aika harva taitaa ottaa tehostetta vaan vain sen yhden rokotuksen vuosikkaana.

    Meillä oli myös rokotetulla kuusivuotiaalla rokko kolmisen viikkoa sitten. Ei tullut ollenkaan vesikelloja, mutta koska eskarissa oli liikkeellä rokkoa, näpyt kutisi ja oli väsynyt niin pakko se oli sitä olla. Kutina ei ollut mitään kovaa, annettiin pari kertaa histeciä. Näppyjä oli paljon, päänahkaa ja peppua myöten, mutta nyt ovat enää hyvin haaleasti näkyvissä. Kaiken kaikkiaan helppo keissi ja vaati vain pari lomapäivää eskarista kun osui pääasiassa viikonlopulle. Hankaluutta tuotti lähinnä sen arvioiminen milloin näpyt ovat ruvella kun mitään kelloja ei ollut. Jossain luki että tarttumisaika on 5 päivää taudin puhkeamisesta ja sillä me mentiin.

    Nyt meillä saattaa olla rokko rokotetussa neljävuotiaassa, mutta kun ne noin 5 näppyä eivät ole kutisseet, tyttö ei ole ollut väsynyt ja mitään vesikelloja ei ole niin ei ole ollut hoidosta pois, koska emme tiedä onko rokkoa vai ei. Päiväkodissakaan eivät ole varmoja. Jos on rokkoa niin on joka tapauksessa tartuttanut jo etukäteen.

    Mutta koen kyllä että rokote on ollut sen satasen väärti, koska tosi lievä oli isomman rokko ja vielä lievempi pienemmän, jos se nyt sitä on.

    t. Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehostettahan ei ole tarvis ottaa, jos rokotuksen ottaa alle 13-vuotiaana. Meilläkin neidillä on siis vain se kerta-annos saatu vuoden ikäisenä.

      Pieniet vesikellot tytölle tulivat vain kyljessä oleviin kahteen näppylään, muuten näpyt "kuivuivat" pääsääntöisesti punasiksi jäljiksi jo eilisen aikana. Todelle lievältä siis vaikuttaa tämä meidänkin versio ja lasken sen kyllä rokotteen ansioksi ihan täysin.

      Vesirokko on kyllä kavala tauti, kun tartuttaa jo kantovaiheessa, kun näppyjä ei vielä ole. Meilläkin neiti on ollut tänä kahden viikon aikana normaalisti päiväkodissa, yhteistyöpäivinä koululla ja ehtipä Hoplopissakin pomppimaan... että anteeksi vaan kaikille, jotka tämän nyt sitten meiltä mahdollisesti saavat haluamattaan.

      Rokote on kyllä hintansa väärti, vaikka tauti nyt lievänä kävisikin kylässä. Helpolla tästä näin pääsee.

      Poista
  9. Täällä odotellaan tuleeko rokko kylään vai ei... Iso todennäköisyys sillä muksut olivat serkkulassa, jossa oli puhjennut serkulle. Rokotuksetkin oli tarkoitus ottaa, mutta saa nyt nähdä miten meidän käy... Mukavaa ja pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sitten vain odottamaan ja jos ei kolmessa viikossa puhkea niin sitten rokotukselle ;) Me päästiin tästä kyllä niin helpolla kuin olla ja saattaa. Näpyt kuivuivat parissa päivässä ja ensimmäisen vuorokauden jälkeen ei ole edes tullut enää uusia näppyjä. Kuumeesta ei tietoakaan. Jes!

      Poista
  10. Hyvää pääsiäistä ja pikaista paranemista! Meillä ei ole vielä rokko käynyt, eikä rokotetta olla otettu. Ajattelin, että jos ei tule ennen kouluikää, niin mietitään rokotetta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä päästiin kyllä niin helpolla, etten voi kuin rokotetta suositella! :) Mukavat pääsiäisenjatkeet sinnekin! :)

      Poista
  11. No, olipas tylsä ajoitus tuolla rokolla, kun piti pääsiäislomalla iskeä. Onneksi tuli lievänä rokotteen ansiosta. Meillä on reseptit rokotteeseen (onkohan enää voimassa), mutta ne on edelleen hakematta, kun en ole oikein osannut päättää, mitä tehdä asian kanssa.

    Pikaista paranemista ja mukavaa pääsiäisaikaa kaikesta huolimatta! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...