maanantai 7. lokakuuta 2013

Kerta kiellon päälle -Sittenkin haalari

Meillä tyttö on herkästi hikoavaa sorttia. Ulkona toiset lapset keskittyvät kaivamaan suurta kuoppaa hiekkalaatikkoon -meidän neiti hyppelehtii hiekkiksen reunalle ja alas hiekkista kiertäen ja selittää. Koko ajan liikkeessä oleva lapsi ei ole kysellyt vielä toppavaatteiden perään. Välikausivaatteissa mennään vielä hyvä tovi, jolleivat kunnon pakkaset yllätä.

Jokunen viikko sitten tyttö alkoi ihmetellä, että missä hänen kuorihaalarinsa on. Kerroin sen jääneen pieneksi jo keväällä ja menneen eteenpäin uudelle käyttäjälle. Takkeja ja housuja tytöllä kyllä riittää. Haalaria kaipailtiin kuitenkin niin haikeasti, että Elloksen -40% merkkialekoodin voimin päätin sellaisen vielä tämän kerran meille tilata. Olen joka paikassa hehkuttanut, kuinka meille ei enää haalareita hankita. Niillä mennään, joita kaapista vielä löytyy. Olisi taas ollut parempi pysyä hiljaa.
Elloksen -40% merkkialekoodin voimin tilasin Ticketin kukkakuosisen Jam haalarin. Koko 122 cm on reilu 114 cm tytölle, mutta oikean koon metsästäminen osoittautui hyvällä alehinnalla haastavaksi. Kengät ja vk-sormikkaat Reima. Pipo on Karkkipurkki-blogista arvontapalkintona voitettu Neenuska velourpipo.
Alunperin suunnitelmissa oli Ticketin pallokuosinen (Doreskin circle) Jam haalari, mutta joku vei oikean koon nenäni edestä. Haussa oli 116 cm haalari. Lopulta pähkäilin Elloksen ostokorissa päivän-pari tämänkin haalarin kanssa ja siitäkin ehti koko 116 cm mennä. Pistin silmät kiinni ja tilasin koon 122 cm. Haalari on reilu, mutta menee ihan varmasti myös vielä vuodenkin päästä, jos neiti vielä silloin haalarin perään haikailee.
6-vuotias alkoi näyttää kokoistaan pienemmältä reilussa haalarissa. Ei kerrota sitä hänelle itselleen! Neenuskan kaksinkertainen velourpipo (oikealla) on ihan mahtava. Istuu päähän hyvin, peittää korvat ja pysyy päässä myös juostessa.
Tyttö on viihtynyt haalarissaan hyvin. Kukkakuosi aiheutti ihastunutta huokailua. Kylmäkään ei ole tullut, vaikka eskarista hakiessa neidillä ei ole ollut mitään lämmittävää välikerrosta haalarin alla. Herkästi hikoileva ja laiska pukija skippaa välikerroksen vähän turhankin herkästi. Toisaalta esimerkiksi perjantaina tytön selkä oli nihkeän hikinen ilman välikerrostakin. Tyttö näyttää etenkin takaapäin haalarissaan paljon kokoistaan pienemmältä. Jännä, miten vaatteet vaikuttavat siihen, kuinka suureksi lapsen mieltää... Ikää tulee siistissä kaksiosaisessa monta vuotta lisää. Tärkeintä on kuitenkin, että lapsi viihtyy ja pukee innokkaasti itse.

Haalarin värisävy muuten pääsi yllättämään reilusti. Tuotekuvien (alla) perusteella odotin violettia/tumman pinkkiä haalaria, mutta tämäpä onkin ihan suht kirkas pinkki. (Meillähän ei ole juurikaan pyritty pääsemään pinkistä eroon...)
Kuva: Ellos.fi

Mukavaa, syksyistä alkuviikkoa! Uusia lukijoitakin on ilmaantunut tasaiseen tahtiin. Olette lämpimästi tervetulleita!

27 kommenttia:

  1. Nätti haalari ja ihanat pipot, mä olen haalarien kannalla, ei pääse selkä paljaaksi missään vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haalareissa on ehdottomasti puolensa. Lisäksi musta tuntuu, että lapsi sujahtaa haalariin puolet nopeammin kuin kaksiosaiseen. Vetoketju on helpompi vetää itse kiinni, eikä pääse selkä vilkkumaan. Toisaalta haalarin kanssa voi käyttää myös helpommin tunikoita ja mekkoja. :)

      Poista
  2. Mahtis haalari! Mäkin tilasin ellokselta pikkumiehelle sen Tretorn haalarin =) Tulis jo talvi ni sais koeajaa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt vielä talvea manaile! Ihanaa ja kuivaa syksyä saisi riittä vielä pitkälle. Toki ihanat talvihaalarit on aina kiva ottaa käyttöön mahdollisimman pian.

      Poista
  3. Meidän ekaluokkalainen pitää edelleen toisinaan haalaria. Sen pukemisen nopeus ja helppous on ihan ylivoimaiset! Kirppikseltä löysin onneksi vielä uuden Ticketin topphaalarin talveksi, kovilla pakkasilla ja paljolla lumella on haalari silloinkin paikallaan. Ja myös tuo mekko ja hame on helppo tunkea mukaan menoon. Siis mielestäni pelkkiä hyviä puolia.
    Koulussa oli kyllä joku ihmetellyt, että miksi tyttö pitää haalaria, mutta ei enää, kun oli ollut ekana välitunnilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot tehnyt huippiksen kirpparilöydön. Meille tulee käyttöön kans ens talvena Ticketin vanhempaa mallistoa uutena. Mä taidan olla kans haalarifani. On se helppo.

      Pienillä koululaisilla haalari on helppo ja nopea. Ei vilku selkä lumileikeissä jne. Mä en ihmettele kyllä yhtään haalaria valintana koululaisellekaan.

      Poista
  4. Haalari on kyllä helppo ja nopea pukea! Hyvä että löysit hyvällä alella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se helppo. Kaksi kertaa nopeampi kuin kaksiosainen :D Mulle tuli postin mukana läpyskä ko. Elloksen alesta, mutta ilman sun postausta en olisi tarttunut siihen. Kiitos! :)

      Poista
  5. Mä olen vissiin nähnyt tuon kuosin jossain livenä (epäilen Jesper junioria) kun tiesin sen tuollaiseksi pinkiksi :D. Kivemman näköinen se kyllä todellakin on teidän tytön päällä kuin missään tuotekuvissa.

    Jaa-ah ja vaatteistako se johtuu että miedän meilkein 3-v. näyttää niiiiiin isolta tytöltä viikonlopun retkikuvissa (kaksiosainen vk-asu nääs) :D. Onneksi johtuu vain vaatteista, muuten olisin voinut luulla tytön ihan oikeasti kasvaneen kamalasti ;). (äidillä on ehkä pieni "lapsenikasvaaisoksiliianpian"-kriisi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ymmärrä, miten olen onnistunut käveleen tän kuosin ohi näin totaalisesti livekaupoilla. Ihan kiva ja pirteä haalarihan tuo on. Ei voi valittaa, mutta sävy yllätti kyllä.

      Kyllä vaatetus vaikuttaa todella paljon siihen, minkä ikäiseltä lapsi näyttää. Jos kasvu hirvittää, pue lapselle päälle paria kokoa liian suuri kuosihaalari ja nauti :D

      Poista
    2. Hyvä vinkki! Testaan heti huomenna :D.

      Poista
  6. Nätti haalari, ja tosi kivalla alella löysit! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole pitkään aikaan tilannut Ellokselta mitään, kun alekoodisysteemit ovat mielestäni välillä niin epäselkeitä. Mulla on periaate, että ulkovaatteet, jotka eivät ole ihan päivän päälle tärkeitä, pitäisi saada vähintään -40% alella.

      Poista
  7. Ihana haalari ja tosi ihanan värinen!!! Meillä on neidillä myös Ticketin vk-haalari (pinkki, jossa tähtikuvio). Haalari on kyllä paljon näppärämpi pukea kuin takki-housut yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tähtikuviohaalari on ollut kans mun yksi suosikeista. Parilla neidin eskarikaverilla on se kuosi takkina.

      Poista
  8. Meillä on tuo samainen kuosi takkina, ja tykkään siitä kyllä kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua on alkaneet kans kiehtoa nämä kuosit, missä on kunnon kuviot. Aika pitkään ollaankin menty yksivärisillä.

      Poista
  9. Haalari on kyllä helppo ja mukava. Melkein olen minäkin pyörtänyt isompien poikien vk-haalarittomuuden, mutta en ole jaksanut. Talveksi on onneksi haalarit. :) On söpö ja raikas tuo sinun tyttösi haalari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä oikeastaan ihan helpottunut, ettei tuo tyttö olekaan vielä niin iso, etteivät haalarit kelpaisi. Talveksi on onneksi kahdet haalarit jemmassa :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. On se! Neiti itse tänään eskarista tullessa kuulutti koiran tullessa haistelemaan, että "koiratkin tykkää, kun mulla on niin pirteä haalari!"

      Poista
  11. Kaunis tyttö ja haalari:)...meilläkin on 5v tytöllä usein Ticketin 104 cm haalari päällä tytön toivomuksesta, onneksi tuo vanha haalari mahtui vielä hyvin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäi viime keväänä Ticketin 110 cm ulkovaatteet pieniksi. Lähinnä pitkien jalkojen takia. Ticketit ovat kyllä reiluja ja meillekin olisi tytöllä riittänyt loistavasti koko 116 cm. No, nyt mennään vähän reilussa, mutta aina ei hyvällä tarjoushinnalla saa ihan nappia :D

      Poista
  12. Tosi kaunis haalari ja ihanat pipot! Kiva katsella välillä tyttöjenkin vaatteita, kun itsellä vain noita poikia :)

    Meillä myös lapset kovia liikkumaan ja hikoilemaan. Ei puhettakaan, että toppavaatteita puettaisiin ennen lunta ja (kunnon) pakkasta. Talvella suojakelillä ja parin asteen pakkasella mennään monesti välikausivaatteilla fleecen kera, ettei tule turhan kuuma. Isoveikka kaipaa välikerrosta talvihaalarin alle vasta yli kymmenen asteen pakkasella. Täytyykin muistaa mainita tästä päiväkodissa, etteivät läkähdytä lasta siellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää kans eskarissa puhua vaatetuksesta. Itse pidän tärkeänä sitä, että kaula ja niska ovat suojattuina. Välikerrosta tarvitaan meilläkin vasta kovemmilla pakkasilla.

      Mä seuraan monia poikaperheiden blogeja. Niistä saa hyviä vinkkejä liikkuvaisen tytönkin vaate- ja kenkävalintoihin.

      Poista
  13. Tosi kivannäköinen haalari! :) Meillä on pienemmällä Ticketin Amino suit raspberry rose kuosilla, ja se on kans tosi ihana, myöskin Ellokselta tilattu. Metsästin sitä keväällä joka paikasta ja löysin Elloksen alesta viimeisen kappaleen! Isommalla on ticketin perus mustat housut ja Po.pin takki, se ei enää haalareita suostu käyttämään kun on niin koululaista jo. Ensi kevään vk-vaatteita pitäisikin jo alkaa katselemaan :D Mun blogin nimi on muuttunut, eli jos haluat pävittää sen tuonne sivupalkkiin. Niin uusi nimi on tämä :) http://oisiskonimun.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä haalarilöytöjä on aina kiva tehdä! Viimeisen kappaleen nappaaminen lämmittää erityisesti.

      Mua kans jännittää, että miten haalari-innostuksen käy ensi vuonna, kun koulu kutsuu. Nyt tuntuu vielä kelpaavan paremmin kuin hyvin.

      Huomasin eilen, että sun blogi oli kadonnut johonkin. Onneksi et kuitenkaan poistunut linjoilta kokonaan. Tosi hieno uusi nimi blogilla! Päivitin sivupalkkiin :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...