perjantai 20. syyskuuta 2013

Kurikset, YÖK!

Taas on se aika vuodesta.

Hain neitiä iltapäivällä normaaliin tapaan eskarista. Pihalla leikki tutunnäköinen tyttö vieraassa kura-asussa: "Eiiii, et sää oo mun äiti!" (kehtasin hakea taas kesken leikkien). Teki mieli sillä sekunnilla huutaa takaisin, "ettet sääkään voi olla mun tyttö, kun sulla on kurikset jalassa." Ennakkoluulot kuriksia kohtaan iskivät pintaan toden teolla. Olen hokenut neidille koko alkusyksyn, että sinun kuriksesi ovat nämä mustat Molon/Ticketin/Kappiksen ulkoiluhousut. Niillä kera kumisaappaiden voi leikkiä lätäkössä ihan yhtä lailla kuin kuriksissa. Takkisikin kestää vettä ja likaa, eikä tule hiki leikkiessä. Äiti pesee, jos likastuu.

Meillä kuriksia inhoan eniten minä eikä tyttö. Tyttökin on tosin kiukkuinen, kun selkä on vauhdikkaissa leikeissä hionnut litimäräksi kumiasussa. Eskarilla ällöä puhkuen autoin tytön kuoriutumaan kuraisesta ja hiostavasta kurapuvusta. Taisi päästä pari sisäistä ärräpäätäkin. Oli pakko kertoa opettajalle, että kura-asun tuomatta jättäminen on ollut tietoinen päätös ja vastaamme itse seurauksista, jos vettäpitävät vaatteet kastuvat ja kurastuvat jatkossa, kiitos! Yök! Vieläkin puistatuttaa. Jos päiväkodin piha menee todella kuraiseksi, voin kyllä harkita kuriksien viemistä neidin varustukseen... tosin silloin on isukin vuoro noutaa neiti hoidosta.
Tähän varustukseen meillä ei satsata. Kuva lavastettu. Meiltä löytyy kyllä H&M:n vermeet, mutta käyttöön eivät pääse kovin usein. Takki on käyttämätön. Housut olivat jalassa keväällä pari kertaa päiväkodissa ja näköjään jo reikäiset...
Onneksi kouluun ei tarvitse enää varustaa lasta kuriksilla. Miksi ne yhä velvoitetaan päiväkotivarusteiksi viemään, kun vaihtoehtona on vedenpitävät ulkoiluvarusteet, jotka hengittävät paremmin kuin perinteinen kura-asu?

Kiitos ja anteeksi taas tämä jokasyksyinen purkaus!

19 kommenttia:

  1. Mä en kans tajua miten joidenkin päähän ei mahdu että vedenpitävät vaatteet on ihan yhtä hyvät. Itsekin PK:lla sai sanoa parin lapsen vaatteista, et joo heillä ei siksi ole varmasti kura/sadeasuja, kun vaatteet pitää vettä. Sen jälkeen heille ei enää yritetty väkisin niitä ällötyksiä pukea. Meillä mä kans inhoon kuravaatteita, eikä meillä niitä olekaan. Voin vaan kuvitella mitä taistelua niitä olis pukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustelin kans, että tytön ulkoiluvaatteet pitävät vettä käytännössä paremmin kuin perinteiset kuravaatteet ja kura lähtee niistä ihan samalla tavalla vedellä huuhtomalla. Todella kuraisilla keleillä voin viedä vaikka kahdet housut, että on molempiin ulkoiluihin omat, jollei ehdi kuivua. Sama takin suhteen.

      Ihan pienillä kuravellilammikuossa uiskentelijoilla vielä kurikset ymmärrän ja en sitten tiedä, onko esim. Ticketin sade-asut hengittävämpää materiaalia kuin H&M:n tai vaikka Rukkan asut...

      Poista
    2. Nii ja ainaki täällä meillä myös ne kura-asut tungettiin kuivauskaappiin eli sama lopputulos joka tapauksessa. YÖK! :D

      Poista
  2. Minäkään en ole ikinä innostunut noista kuriksista ja muistan kerrankin kun hain neidin tarhasta niin tätsyt olivat pukeneet alusvaatteet, päällivaatteet, ulkoiluvaatteet, (jotka kesti täysin veden) jonka päälle olivat vielä kiskoneet fleecevuoriset kuravaatteet!! Eipä neiti paljoa pystynyt liikkumaan siinä varustuksessa ja oli aivan läkähtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Samansuuntaisia kokemuksia on täälläkin. Tänään oli kyllä omat ulkoiluvaatteet jätetty alta pois, mutta selkä lainehti silti. Talvella on joskus ollut loskakelillä haalasin päällä kuravaatteet. Huh!

      Poista
  3. Minä ostin neidille keväällä kurahousut suojaamaan vk-housuja, kun vielä konttasi paljon. Silloin ne oli kyllä hyvät! Nyt ollaan märällä ilmalla menty ihan vedenkestävillä välikausihousuilla, takilla tai haalarilla. Meillä kanssa pestään vaatteet mikäli menevät kuraiseksi ja kurahousuja en ole sen vuoksi käyttänyt, kun kaikki ulkovaatteet on vedenkestäviä ja meillä löytyy useammat ulkovaatteet neidille. Taaperon on kuitenkin helpompi liikkua mitä vähemmän niitä vaatekerroksia on päällä. Mikäli mennään johonkin todella kuraiseen ja liejuiseen paikkaan niin sitten laitetaan toki kurahousut jalkaan ;)

    En muuten ole tiennyt, että päiväkotiin kurahousut on pakolliset..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konttaavalla ja paljon maan pinnassa leikkivällä kurikset ovatkin ihan hyvä juttu.

      Päiväkotiin pyydetään tuomaan sadevaatteet. Sadevaatteet ovat monien mielestä yhtä kuin kurahousut ja sadetakki... vaikka käsittääkseni nuo nykyajan vk-vaatteet ovat suurimmaksi osaksi vesipilariltaan 8000-10000 luokkaa, kun normit kurikset ilmeisesti luokkaa 3000 ;)

      Poista
  4. Niin jaan tuskasi! Meidän pojalla oli tänään iltapäivällä laitettu molon vk-housut, ticketin vk-takki (vedenpitävä tietenkin), kurahousut ja sadetakki! Eikä edes satanut!

    Olisi nyt edes jättäneet ne vk-vaatteet sieltä välistä pois... Kuumahan pojalla oli tullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Täällä sentään satoi ja onneksi omia vk-vaatteita ei oltu käsketty laittaa kura-asun alle. Meillä oli neidillä selkä ihan litimärkä tässäkin varustuksessa. Joskus ovat olleet kaikki vaatteet läpimärkiä hiestä, kun on vähän puettu kerroksia. Tuntuu järjettömältä suojautua kosteudelta ulkoapäin, jos varustus saa hien kuitenkin virtaamaan. Kosteuttahan sekin on :D

      Poista
  5. Heh, meillä menee myös niin, että meidän perheen suurin kuris-vihaaja olen minä..Muistan vieläkin elävästi sen, kun kävin alle koulu-ikäisenä nurkan takana riisumassa ne Paddington -kuosiset kurikset ja heitin ne kaaressa kuistille;) Silloin ehkä jo päätin, että näitä ei koskaan eikä kenellekään, jos minä saan päättä!
    Olen ollut kyllä valitettavasti niin laiska kapinoimaan päiväkodin käytäntöjä, että kaikki kolme ovat kuriksissa päiväkodissa käkkineet. Kotona meillä ei ole koskaan kuriksia käytetty.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä täällä mietin kans, että antaisinko periksi ja veisin ne kurikset päiväkotiin. Toisaalta niiden kanssa on tullut niin paljon yli- ja alilyöntejä pukeutumisen kanssa sääolosuhteisiin nähden, että tekisi vielä mieli kapinoida. Toisaalta meillä on enää tämä ja kevätkausi lusittavana päikyssä.

      Itse en kans lapsena tykännyt kuriksista, mutta olin niin kiltti, etten varmaan juurikaan pistänyt hanttiin. Olin palelevainen lapsi. Ehkä tykkäsin kuriksien tuomasta lisälämmöstä :D

      Poista
  6. Näitten päikyssä tuntuvat käyttävän järjellisesti kuriksia, eli tänä syksynä ei vielä kertaakaan. Noin suurta inhoa kuin sinä, en niitä kohtaan tunne, mutta ei niitä nyt turhaan kannata laittaa. -Etenkään eskarilaiselle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kurikset taisivat eskarilaisten päälle lennähtää vasta nyt ekaa kertaa. Pienemmillä on kurahousuja näkynyt muinakin päivinä. Päiväkodin piha ei ole mitenkään hirveän kurainen ja ymmärsinkin, että kura-asu oli laitettu runsaamman sateen takia. Meillä neiti useimmiten keinuu, kiipeilee tai kyykkii hiekkaämpärin kanssa jossain, kun menen hakemaan. Kertaakaan en ole vielä esim. ulkohousuja joutunut pesemään tänä syksynä.

      Poista
  7. Meillä on nykyisessä hoitopaikassa käytetty ihmeen järkevästi kuriksia, vaikka pukemiskäytännöissä on muuten hieman huomateltavaa ollutkin...
    Itse olen sitä mieltä, että kurikset on ihan ok mutaisilla keleillä. Perus sateessa ja kosteudessa riittää vk-vaatteet.
    Päiväkodissa ovat tähän asti saaneet päättää niiden käytöstä itsenäisesti. Kerran olen joutunut huomauttaa siitä, että niitä ei ollut, kun tyttö istui rännin alla vesilätäkössä ja oli todellakin pikkuhousuja myöten märkä. Vesi oli mennyt sisään lahkeista ja vetoketjujen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jep! rännin alla isuminen ja kurassamöyriminen ovat ehkä niitä toimintoja, joissa kurikset toimii.

      Olen tämän sanonut aiemminkin, mutta ymmärrän kyllä päiväkodin henkilökuntaa siinäkin, että haastavaa tuo pukeminen on. Toiset vanhemmat haluavat kurikset, toiset taas eivät. LApset ovat erilaisia. Toiset möyrivät, toiset taas eivät. :D

      Poista
  8. Kuraseteillä on paikkansa, vaikka en minäkään ymmärrä sitä varmuuden vuoksi pukemista. Kura- ja loskaleikeissä sekä kaatosateella kurikset on parasta, voi touhuta loputtomasti kastumatta. Mutta meillä ne puetaan sisävaatteiden päälle (talvella fleece välissä) ja vaihtaa saa jos ahdistaa :)

    VastaaPoista
  9. Täti joka on töissä pvkodissa, katsoo maailmaa himppasen eri näkökulmasta. Kurikset voi tarhab eteisessä suihkuttaa ja laittaa koppiin kuivumaan, mutta välikausivaatteista ei tiedä. Toisia ei saa laittaa kuivuriin ollenkaan. Ja kaikilla ei ole niitä vedenkestäviä. On vaikea muistaa että jaakolla on vedenkestävät, saa kuivata kuumassa, minnalla ei ole teknisiä vaatteita eli kurikset, mikalla saa kuivata ja pitää vettä mutta äiti toivoo silti housuosalle kumipukusuojaa, lissulla äiti on ehdottomasti kieltänyt kurikset jne. Hyvä perussääntö on siis, että kaikille laitetaan kurikset kuraisella säällä ja sateella. Tietenkään turhaa ei tarvitse laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ja näen myös tämän kannan. Perheitä on erilaisia ja varmasti yhtenäiset käytännöt helpottavat päiväkodin arkea.

      Mä en varmaan voisi olla päiväkodissa töissä, kun mua ällöttää niiden kurisksien riisuminen lapselta yli kaiken. Kylmää kuraa on käsissä ja omissakin vaatteissa. Samalla tavalla sen kuran voi viruttaa pois myös siitä teknisestä vaatteesta. Usein meillä on päiväkodissa mukana parit housut. Aamuksi toiset ja iltapäiväksi toiset. Toki ymmärrän kurikset pienillä -ja mekin annettiin periksi ja siellä ne roikkuvat henkarissa kuraeteisessä -mutta meillä eskarilainen leikkii jo aika siististi kyykkien ja enimmäkseen juoksennellen. En näe kuriksia tarpeellisiksi.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...