lauantai 1. joulukuuta 2012

Silverjungle -sovittelua ja Metsolaa Niilo Ilon kantisalesta

Nyt tulivat sitten loputkin aiemmin syksyllä tilaamani Silverjunglet. Harmillisesti samalla oven avauksella tuli myös talvi, joten fleecetakki ja canvashousut jäävät odottamaan hiukkasen lämpöisempiä säitä. Onneksi molemmissa on jonkin verran kasvunvaraa, joten varmasti menevät vielä kevätpuolellakin.

Canvashousuissa on kiva säädettävä kuminauha vyötäröllä ja huomaatteko, etten hankkinut pinkkejä housuja, vaikka sellaisetkin olisi ollut saatavilla (mieli kyllä teki). Yritän nyt hiljalleen totuttaa tyttöä (ja itseäni) muihinkin väreihin. Harmaa on neutraali ja housuissa oikein käytännöllinenkin väri. Lisäksi se sopii yhteen lähes kaiken kanssa.

Silverjunglea päästä varpaisiin...
Tässä joku aika sitten kolahti postiluukusta myös Metsolaa, jota hurahdin tilaamaan Niilo Ilon kantisalesta. Mekkoja ei voi koskaan olla liikaa, eihän? Lisäksi olen pitkään pohtinut tytölle neulelegginssejä mekkotakin kanssa pidettäviksi. Metsolan villalegginssit olivat niin ihanan pinkit, että ne oli pakko saada (ok, aina ei pysty pidättelemään). Vielä, kun tuli eteen kiva tarjous, niin se oli siinä:
Metsolan froteemekko oli viimeksi tänään tytön päällä, mutta kamera ei ollut kuvausasemissa.
Metsolan villalegginsit (45% villaa, 45% akryyliä ja 10% polyamidia) ovat mukavat päällä. Koko 120 cm on tytölle sopivan reilu ja puntteja saakin kääntää jonkun verran. Nämä ovat olleet tytöllä käytössä jo useamman kerran ja saaneet 100% hyväksynnän. Ovathan nämä oikean värisetkin.

12 kommenttia:

  1. Kivan näköiset housut ja mekko. Noi Canvas housut menee varmaan paremmassa menossakin sillee ettei tarvii toppahousuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinähän sen sanoit! Meillä onkin ollut muutaman kerran ongelma, kun farkkuleggarien alle ei meinaa sukkikset mahtua kunnolla. Noiden canvashousujen allehan saa kunnolla kerrosta tarvittaessa. Näköjään tällä äipällä ei taas ollut se kaikista kirkkain päivä tänään :D

      Poista
  2. Nuo leggarit pitää metsästää meillekin! Ja niitä tarvitaan juuri niiden hameiden kanssa, joita ei siis voi olla koskaan liikaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Vähän "pelokkaana" nuo villaleggarit tilasin, kun niistä oli esillä kuva vauvakokoisista leggareista, joissa mittasuhteet ovat vähän vinksallaan pitkäkoipisia ajatellen :D

      Poista
  3. Multa on menny noi canvashousut ihan ohi. Ne vois tulla meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttavat kyllä ihan toimivilta. Ovat varmaan ihan hyvät kesän viileilläkin ja talvella voi tosiaan laittaa alle kerroksia...

      Poista
    2. Viime kesänä riitti käyttöä canvashousuille...

      Poista
    3. Niin riitti. Täytyi ihan miettiä, että mitäs tytöllä olikaan päällä. NovaStarin canvashousuja taidettiin käyttää aika paljon ja farkkuleggareita.

      Poista
  4. Tuo Metsolan mekko <3 Aaaaaw! Pakko saada.
    Pitää nyt tytöt opettaa käyttää mekkoja ja hameita kun itse vannoutunut housukansalainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kytännyt tuota mekkoa aleen jo jonkin aikaa. Nyt ne näyttävät olevan ainakin Niilo Ilosta lopussa? Tytöllä on yksi Metsolan froteemekko ennestään ja ollaan tykätty tosi paljon. Se alkaa vain olla vähän nafti, mutta päiväkotikäytössä menee vielä talven. Meillä toimii parhaiten nämä liivimekkomalliset mekot päiväkotikäytössä. Pitkähihaiset mekot ovat siellä tytön mielestä vähän hankalia.

      Itse karsastin hameita ja mekkoja jo lapsena ja nykyäänkin olen ihan housukansalainen. Tytölle olen halunnut tarjota myös mekkovalikoimaa ja hyvin ovat kelvanneet :)

      Poista
  5. Tuo mekko♥ noita leggareita Sirpalla onki ja ne on hyviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että leggarit ovat toimineet teilläkin. Mulla on jäänyt omasta lapsuudestani joku villahousufobia, mutta näissä oli jotain niin söpöä (väri ja malli), että pääsin kammosta eroon :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...