lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kesä ja kärpäset

Tyttö lomaili mummon ja papan kanssa mökillä muutaman päivän. Yhtenä tämän kesän tavoitteenahan oli totutella veteen ja rohkaistua uimaharjoituksiin. Vielä pari viikkoa takaperin neiti uskaltautui veteen vain kunnon kelluntavarusteissa, joihin kuului siis vähintään uimarengas ja kellukkeet. Tänään pääsin seuraamaan, kuinka varustus oli keventynyt kellukkeisiin ja uimapötköön. Lisäksi tyttönen uskaltautui uimaan ihan yksin rannasta laiturille (vettähän tuossa ei ole maksimissaan kuin reilu metri) ja monta kertaa. Vesi ei ole siis enää peto vaan tytöstä on todellakin kuoriutumassa vesipeto. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia ja toivonmukaan saan ilmoitettua tytön syksyllä vielä uimakouluunkin.
Kato äiti, mää uin! Testissä samalla myös menneellä viikolla Polarn O. Pyretin alesta kotiuttamani bikinit.
Tällä viikolla vastaaotin myös pari kesäalesta tilaamaani pakettia. Erityisen hauskalta tuntui avata Polarn O. Pyretin alesta tilaamaani pakettia, joka sisälsi ehkä alkukesän sääteemaan paremmin sopivasti bikinit sekä kevyttoppatakin. Molemmat olivat tytön mielestä menestys ja täydellisen sopivat. Toivon mukaan toppatakkia tarvitaan kuitenkin seuraavan kerran vasta loppusyksystä.
Uudet bikinit alesta. Nyt nautitaan kesästä!
Itsehän olen ollut sairaslomalla koko kesän ja varsinainen kesälomakin on vielä edessä päin. Isukki aloitti lomansa nyt, vaikkei sitä säiden puolesta heti uskoisikaan. Yleensähän meidän kesälomalla on kylmä ja vesisade riipii suurin piirtein lehtiä puista... Jos ensi viikolla paistaa aurinko niin kuin on ennustettu, niin taidan passittaa lomalaiset liikennepuistoon, Arboretumiin tai edes Ahlmannille eläimiä katselemaan. Itse osallistun tänä kesänä kesätouhuihin voinnin mukaan. Tämä kesä vietetäänkin ihan kotiympyröissä, sattuneesta syystä.
Trampoliini on kesän kestosuosikki ja viime kesänä alesta jemmattu Molon seepramekkokin on päässyt ahkeraan käyttöön.
Ihania kesäpäiviä!

7 kommenttia:

  1. Hienosti näyttää vesi vierastus talttuvan. Kyllä pikkuhiljaa lähtee uimaankin paremmin. uimakoulu voi olla hieno asia. Meillä kävivät eskarista uimakoulussa. Neiti varmasti jo osaisi jos haluaisi -siis jos pitäisi pään pinnan yläpuolella. Tuo kun tykkää vain sukeltaa ja niin jästipää ettei varmasti pidä päätä pinnan yläpuolella kunnei halua. Että tiedä sitten miten kauan kestää kun oppii uimisen taidon vai sukellellaanko meillä vaan vallan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös uimakoulussakin opeteta uiminen sukeltamisen kautta? Meillähän on katastrofi, jos pää tai naama kastuu. Korviin, silmiin, eikä varsinkaan nenään saa mennä vettä... edes suihkussa :D Mutta eiköhän tuo vielä uimaan opi.

      Poista
  2. Ihana mekko! Tai tuo kuosi ainakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin kans aikoinaan juuri tuohon kuosiin. Mekko näyttää kyllä yllättävän kivalta neitosen päällä ja selkeästi tuo on nyt sitten tämän kesän suosikkimekko :)

      Poista
  3. Hienoa että sieltä on vesipeto kuoriutumassa! Mä yritin etsiä tänään uimarenkaita (kaikki tän kylän kaupat paitsi yksi), eikä löytynyt! Meilläkin olis pojat nyt innostuneet polskimiseen, mutta varusteita puuttuu :/
    Toivottavasti sulla vointi kohenee ja pääset mukaan kesätouhuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yllättävää, ettei uimarenkaita löydy mistään? Entä uimapötkö? Meillä uimapötkö oli se, mikä tässä kohtaa innosti rohkaistumaan (ja mökkinaapurissa aikaa viettävät kolmivuotiaat vesipeto-kaksoset) ;)

      Mun vointi on jo tuplasti parempi, mitä vielä kesäkuussa. Tässä sitä parannellaan, että pääsen uudelleen leikattavaksi... Mutta kyllä mä lähiretkille pystyn jo mukaan lähtemään hyvän päivän kohdalle sattuessa. Kauas ei tänä vuonna tämä äippä lähde. Ja kuulemma ei lähde sitten muukaan perhe :D

      Poista
  4. Veteen tottuu vain viettämällä aikaa vedessä, mieluiten tietysti mukavan tekemisen merkeissä ja lapsen omaan tahtiin totutellen. Hienosti on tyttö edistynyt! :)

    Isoveikka pelkäsi pienempänä kuollakseen avovettä ja kesti pari kesää päästä hiekalta nilkkoja myöten veteen. Nyt poika hyppii laiturilta ja sukeltelee, osaa uida joitakin metrejä veden alla, muttei vielä pinnalla. Me emme ole harrastaneet minkäänlaisia kellukkeita, sillä olen ymmärtänyt, että niistä on lähinnä haittaa uimaan opettelussa (ja omalla pikkuveljellä kävi lapsena läheltä piti tilanne uimarenkaan kanssa, kun ylävartalo solahti pinnan alle ja jalat jäivät pinnalle jne).

    Pojat eivät ole välittäneet käyttää kellukkeita. Nuo "lötköpötköt" sen sijaan ovat mainioita vesipeuhuvälineitä ja pötkö kainaloiden alla voi tosiaan harjoitella uimistakin.

    Uimalasit innostivat meillä tutkimaan vedenalaista maailmaa. Uppoavat renkaat ovat hauskoja pohjasta kuroteltavia (myöhemmin sukellettavia) leluja. Vesipyssyllä keksii hauskaa tekemistä vedessä. Uimahalleissa ja kylpylöissä on lämpimämpää harjoitella kuin järvissä.

    Itselläni oli lapsena silmät ja nenän peittävä snorkkelimaski ilman sitä putkea, sillä inhosin myös kovin veden menoa nenään. En oppinut koskaan pidättämään henkeä oikein veden alla, mutta aikamoinen vesipeto minusta tuli siitä huolimatta :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...