perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän viettoa

Ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa! Meillä on tänään otettu rennosti. Tyttö on askarrellut Suomen lippuja, ulkoillut, pilannut paketillisen piparitaikinaa paistamalla sen pipareiksi, rakentanut lumilyhtyjä ja syönyt pipareita.

Tyttö on kertonut monta kertaa innoissaan päiväkodin eilisestä lipunnostosta. Eskarikaveri oli päässyt nostamaan lippua salkoon yhdessä päiväkodin johtajan kanssa. Neiti on kysellyt viime päivinä paljon, mitä itsenäisyys tarkoittaa. Kovin syvällisiin historiallisiin pohdintoihin emme ole päässeet, mutta toivottavasti tyttö muistaa vielä huomennakin, ettei itsenäisyys ole aina ollut Suomalaisille itsestäänselvä asia.
Piparitaikinaa pilaamassa.
Itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsellessa on kasaantunut kätevästi kuusikin, joka saapui muutama päivä sitten rikkiäisessä laatikossaan Ellokselta. Pakkohan kuusi oli koota ja katsoa, etteivät oksat olleet vaurioituneet tai likaantuneet ilmeisen vauhdikkaassa matkanteossa.
Kuusi kasassa. Oksia täytyy vielä tuunata jonkun verran, ennen koristeluvaihetta. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän mattavalkoiseen kuuseen.
Tunnelmallista iltaa! Miten teillä on juhlittu tai rötvätty tänään?

9 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    Meillä on myös otettu rennosti kotosalla. Aamupäivällä ei edes ulkoiltu, kun pojat innostuivat värittämään ja tekemään palapelejä - harvinaista herkkua meillä! ;)

    Telkkarista katsotun puolustusvoimien paraatin jälkeen (ja pikkuveikan itkun jälkeen, kun ei niitä sotalentokoneita näkynytkään...) miesväki lähti lumitöihin/-peuhaamaan, että saatiin pojista ylimääräiset energiat pihalle. Minä olen laittanut vähän parempaa sapuskaa sekä lämmittänyt takkaa ja puuhellaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulosti teidän Itsenäisyyspäivä! Taisi tosiaan olla niin harmaata ja pilvistä päivällä, ettei mitään korkealla lentäviä näkynytkään. Täällä Tampereella olisi ollut iltapäivällä ilotulitus, mutta me oltiin asiasta ihan pihalla :D Liikennekin oli puuroutunut sen jälkeen, joten ihan hyvä, ettei menty. Siihenhän se iltapäivä olisi sitten mennytkin.

      Poista
  2. Voi kun kivan näköinen itsenäisyyspäivä teillä on ollut. :) Kuusi on tosi näytti ja piparit upeita, niin kauniisti koristeltu.. :)

    Me ei olla tehty kummempia.. On ollut aika tavanomainen vapaapäivä vaan. Nukuttu pitkään, käyty saunomassa ja siinä se aikalailla. Linnanjuhlatkin meni ihan ohi, kun oltiin saunassa. :D No, ei se mitään! Itsenäisyys on hieno juttu silti, tottakai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin itsenäisyyspäivä toi puhtia päivään. Alkoi ihan oikeasti tuntua siltä, että joulukin lähestyy.

      Kivalta teidänkin itsenäisyyspäivä kuulosti! Mekin saunottiin illalla :) Rauhallinen ylimääräinen vapaapäivä on aina ihana ja tervetullut. Juhlasta voi nauttia monella tavalla.

      Poista
  3. Lumilyhdyt on niin nättejä! Olin kyllä vähän unohtanut nää, mutta kiitti sulle muistutuksesta! Ens viikolla vastaava nähdään varmasti meiänkin pihassa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumilyhdyt on tosi nättejä! Tosin eivätpä ne tässä kerrostalon pihassa selvinneet ehjinä kuin seuraavaan aamuun.

      Poista
  4. Ihana lumilyhty :) Me tehtiin tänään eka lumiukko, mutta täytyykin muistaa tehdä myös lumilyhty!
    Ja tuo kuusi on kyllä kiva, tilasin sen saman, ja kuviakin löytyy blogista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kuusikuvia olit ottanutkin. En kyllä osannut yhdistää, että se olisi sama kuusi :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...